Laulu No: 147
PUEN PELKÄT TOSSUT YLLE

Palaan aamuun, palaan maahan, herään.
Kuulen linnun äänen; kirkuu kihu pojillensa:
Jos hajoitatte lisää pesää, ei tule koskaan
teille jäätelöistä kesää enää. Teette tenää.
Saatte syödä kurun lunta!

En jaksa minä tällä erää,
liidän alas laaksoon, tuulen päällä sinne kiidän.
Päivän eineet sieltä kerään.

Nousen ylös, puen pelkät tossut ylle.
Lähden aamukävelylle.
Kuruun kurkistan ja tarkistan ma lumen.
Siis - näinkö yöllä oudon unen - et' laati lintu sinne pesän.

Heh! Lumen nään, palaa mieleen hetki omaa kesää,
jäätelön ja lapsen...
Tehtiin retki Koli-vaaran laille, ei jäänyt mitään vaille,
kun äiti jätskin kioskilta osti, mielen taivaisiin se nosti.

Nyt pohdin, vaivaan wanhaa  päätä, onko kaikki totta?
On uusi tyystin mulla sija, muiden pyhä. Ailigas.
Siis leijaileeko henki muinainen,
yllä paikan tämän yhä?
21.06.2007 - 11:11



Laulu No: 135
iKiLiiKKUJA

Ei tule hetkeä, aurinko loppu.
Ei sellaista että tuuli.
Aallotko muka loppu? Tuulella niitä tekemään hoppu.
Virtaava vesikö loppu?
Sade synnyttää emästään uusia noroja.
Pieniö puroja, jokia, koskia, kumuja, sumuja,
juoksuja, tuoksuja, vuolaita virtoja.
Ikiliikkuja se on.

Kiertää, hiertää, porottaa ja kuumottaa.
Sihisee, suhisee, pauhaa, solisee, kohisee ja rohisee.
Ikiliikkuja se on.

Tulee hetki, öljy on loppu.
Tulee hetki, hiili on loppu.
Tulee hetki, kaasu on loppu.
Tulee hetki, uraani on loppu.
Pitää keksiä ikiliikkuja.

Pieni lapsi tulee inimisten tykö ja sanoo:
Ei sellaista voi keksiä mikä keksitty on!
Se on liian liki. Liian lähellä. Vaikea nähdä teidän siksi.

Taivaanpiiri, aurinko ja luonto.
Ikiliikkuja se on.
Sanoo lapsi ja juoksee pois.
27.06.2007 - 07:07

Laulu No: 133
UMBRA NiHiLi

Kaikkien unieni läpi minä herään varhaan.

Myrskyn jälkeistä aikaa perään.
Katson rypistyneelle leposijalleni peilistä.
Muistelen iltaa eilistä.

Kultaisen keträn ensimmäisten säteiden
kirjoma kultainen keltainen tukka leviää pielukselle.
Koitan saada sanan esiin parhaan; huulieni väliin..

Mykistyn, päädyn kaaokseen,
vaihdan sanan aatokseen.

Aivan notkean pajun lailla,
ovat kätteni kuumaa kosketusta vailla,
sinun viehkeät uumasi,
sorjat sääresi - norjat ja vahvat.
Sinun verkkaan kohoilevat rintasi.

Kasvojesi tyyneys, levollinen katse uneen
ja huuliesi tahaton hymy saavat vereni kohisemaan,
polttamaan kiehuvana viininä suonissa,
kuivaamaan kurkkuni, pakkaamaan ääneni.

Vaistoan huumasi.
Aistin tuoksun ja käsitän mielettömän juoksuni tänne.
Haluan ulvoa. Haluan kuuluttaa maailmalle; olen täällä.
Vuoreni päällä.

Tempaan syliin ja vien sinut aurinkotanssiin,
pyöritän wäkevien käsivarsieni tukemana maailman läpi.
Kiihdytän ajatustesi lentoradan kosmiselle tasolle.
Ja sinä huudat ilosi lomasta:
Rakkauttako tulit tänne etsimään ikuinen kulkija?
Vaiko onnea, harmaa otus?

Minä pysähdyn ja minä vastaan:
Joka rakkautta halaa, pysähtyköön paikoilleen.

Ja minä pyöritän ja minä vastaan:
Jos kuljet tai juokset, se ei löydä olinpaikkaasi.

Ja minä tanssitan Sinua ja minä vastaan:
Onni on silloin kun ei tarvitse mitään.
28.06.2007 - 06:25

Laulu No: 119
MENi MURUKSi HETKESSÄ SUOTTA

Elinpaikkaansa pienessä tunturissa,
pienellä tievalla, vaivaiskoivujen keskellä,
pienessä kivessä, piti pienen pieni jäkälä.

Eikä yksikään käpälä, ei yksikään tassu, ei tossu,
eikä sorkka, ei kopara, ollut sitä ikinä tallannut.
Yksinään oli kokonaisen kiven vallannut
tämä pieni sitkeä jäkälä.

Sitä pitää voi säkänä, että mikään ei hätänä.
Pihamaansakkin kaunein kuin kirjottu täkänä.

Tuli ukko tahi akka, harteilla mahtava pakka,
kumminkin outo heppu.
Selässään ikeenä valtava punainen reppu.
Kilisi, kalisi kippo, kiikkui lonkalla tuppi,
vyössä visainen kuppi.
Ylös oli matka, raskaasti nousi jalka, taipui polvi,
kädessä ryhmyinen malka tahdissa liikkui.

Pirskoi iholta hiki, saapui jäkälää liki.
Kielessä tuskainen jano, mielessä huurteinen olvi.
Silmissä sumu.

Antura karkea jäkälän mursi,
syöveriin sukelsi elämän pursi.
Meni muruksi hetkessä suotta yli sata vuotta.

Kivi moisesta suuttui ja elämän kulkuun puuttui.
Käänsi raiskatun kylkensä maata kohti.
Makas' kulkija kontassa, vahinkoa pohti.
Jyskytti särkevä polvi.
30.06.2007 - 08:08


Laulu No: 121
KATSOi PESÄPAiKAN LEMMENPARi

Liverteli piilostansa pieni sinirinta.
Väikkyi sateen märäks' saama lehden pinta.
Vesi norossansa yltä läikkyi jälkeen kuuron,
sitä säikkyi pikkuväki tihkun kastelema tyystin läpi.
Haihtui pilvi, lauhtui leppeäksi tuulen viri.
Kukkui kaempana käki.

Vaihtui ilma heleäksi, keveäksi rinta, hehkeäksi mieli,
liverteli iltaan hersyvästi linnun kieli.
Pehmeästi samaan hintaan yhtyi sinirintaan,
punakylkirastas joka pensaikostaan vastas'.
Viritteli huilun, kuilun ylle sillan sillä viritti
ja ihanuutta kesän muille laulullansa siritti.

Lintu sininen vain lauloi,
kutoi yhä lemmen pauloi.
Kera morsionsa kauloi, tunteet yhteen liitti,
sydämensä kiinni nauloi.
Jälkikasvun siitti.

Katsoi pesänpaikan lemmenpari sekä vuorot sopi.
Pian siellä pojat - tyhjin vatsoin,
huutaa, isä, äiti - einettä nyt pian tuokaa!
Hopo-hopi!

Waan pian lentää pojat pesästä
ja kauas Lapin kesästä.
Loppuu tämä loru, ettei ala poru.
02.07.2007 - 07:22




<<<<< Takaisin alkuun

---

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

---

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.


Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)