Off-Road storye

1. osa    2. osa    3. osa
Yhdestoista luku

Uusi vuosi, uusi alku. Ovi kolahti kiinni,
kipene huurtunutta lunta varisi porstuan räystäältä Rudolfin hartioille.
Aurinko kajotti jo hieman kuulaassa keskitalven aamussa.
Loppiaiselta oli hyvä lopettaa hyvät suhteet,
ennen kuin ne menevät liian hyviksi.

++++++

Rudolf oli lompsinut ennen joulua tänne
Oulu-Kuusamo tien varteen suunnilleen Kuolion kohdilla.
Taannoin, kun jättäysi pois Sörsselssonin rekan kyydistä,
keskellä ei mitään, 5-tiellä.
Läksi siitä suden jäljille Kostojärven suuntaan,
Metsästäjänmakkarakanki ja votkapullo kainalossa.

Tienviitassa näkyi seisovan sillä kohden KUUSAMO 22,
missä ukko suden jälkiä monet mutkat vitelikössä jäljitettyään
ja aikansa rymyttyään sitten ne kadotti.

Tiellä oli kuskattu rekkalastettain rojua
jouluksi Kuusamoon ynnä turisteja.
Ja vastakkaiseen suuntaan puutavaraa,
mitäpä muuta sitä oli enää etelän kortoille koillismaassa riistettävää
kuin puuta. Puuta vaan, jos elleivät pahalaiset
jo uraanilla rikastumisesta haaveilleet.

++++++

Siinä seisoessaan Rudolf kuitenkin totesi nyt tilanteen.
Suden jäljet olivat haihtuneet hiiteen,
kun se oli tielle päästyään lähtenyt jolkuttelemaan suuntaan
tahi toiseen, pirustako tuon osaisi arvata äkkinäinen.
Otappa siitä nyt selvää.

Luontaista varovaisuuttansa oli hukka tielle siirtynyt
hiljaisemman liikenteen aikana
ja öksyttänyt mahdolliset jäljittäjät.
Olipa niitä tahi ei. Se oli varma.
Ei tuo pahkeinen ollut arvannut ihan sitä tehen jäädä
Rudolfia siihen oottelemaan.
Mistäpä se sen nyt olisi äkännyt, älytön elikko.

Aamu oli valkenemassa jo.
Rudolf oli vähässä lumessa varvikoita
ja jängänmutkia kahlonut koko yön.
Vatsaa alkoi jo palperoittaa. Nälkä siellä kurahteli suolissa.
Maha siellä lähetti tiedustelun humettiin sähköpostilla,
että onko kurkku leikattu poikki,
kun ei ole kotvalleen mittään pöperöä alakertaan kuulunut
jo joltisenkaan aikaan?

Mies kaiveli liitingistä Viru Valgen, narskautti korkin auki,
otti kehonlämpöistä votkaa reilun ryypyn,
suoraan pullon suusta,
kun nyt ei sattunut ketään näkösällä olemaan.
Nielaisi, hymähti itsekseen -
eiköhän siellä nyt aleta pötsissä jollekkin muulle
kuin silkkaa einestä anelemaan ja kerjäämään.

Tunki pullon takaisin lämpimään ja otti kainalosta
makkarakangin ja rouhalsi siitä aimo kokkareen hampaillaan
ja alkoi jauhaa ja makustella sitä.

Läppäsi lopulta kielen kärjellä einettä persuksille,
tempasi lunkan alta,
makkara putosi rokkatorvea pitkin asianomaiseen paikkaan
ja antausi siellä sellasen pöpölauman käsittelyyn,
että hetkessä siitä tehtiin selvää
ja se postitettiin pikkuhilkkuina joka puolelle kehoa
vahvistamaan lihaksia ynnä jänteitä ja luustoa.

Taisipa joku rasvatilkkasen pirulainen jäädä piileksimään
sepelvaltimon liepeille,
kyttäilemaan jos kavereita änkeää samalle seudulle
ja saavat yhdessä tukoksen aikaan.

Se kyllä säväyttää raavastakin miestä,
votkaryyppi tyhjään vatsaan.
Siihen kun päälle jotakin ruokasaa makkaraa
muutaman suullisen rouhaltaa,
niin alkaa taas järjestely- ja organisointikyky palautua.

Turhaa ei ole puheet ministerien rankastakaan
viinankäytöstä silmän takana.
Onhan se rankkaa hommaa
valehdella inimisille päin naamaa kameroiden seassa.

Tietty. Viinalle on sellainen roti pidettävä
ettei sitä liikaa pidä ottaa,
muuten alkaa järjestellä liian vanhoja asioita.

++++++

Kun elämä alkoi näyttää taas valoisampaa puolta
Rudolf alkoi tarkastella asemiaan.
Muutama talo näytti häämöttävän Taivalkosken suunnalta.
Toiselta suunnalta harmaja mökki, ei ihan tien varressa,
puiden katveessa pikemmin.
Ei enää auran kolina sinne kuuluisi talvella pirttiin.
Savu näytti kiemurtelevan piisistä melko pystyyn.
Se meinasi korkeapainetta ja ehken kiristyvää ilmapiiriä.

Kauempana erottui juuri ja juuri sininen kilpi.
P U R-N U-V A A-R A 10, Rudolf sai tavattua lopulta.
No sinne se hukka tietenkin on oijustanut.
Eihän se nyt takaisinkaan ole kääntynyt,
eikä kaupunkiin mennyt,
kun on koko ajan valtasuunta ollut pohjonen,
niin kuin itselläkin.

Ja tuskinpa se nyt Päätalon Kallen kotitalollekkaan
on ihan ensimmäisten joukossa aamutuimaan tukkimassa.
Pähkäili Rudolf.

Katsahti mökin suuntaan ja jostain sivistyksen rippeistä
sai kasattua muistot aamukahvin tuoksuun.
Ajatteli, että kyllä tällä kohtaa Suomea
jo tohtii käydä ovea kopistelemaan.
Kysäistä vaikka muina miehinä tietä jos ei muuta keksi.
Kyllä ne pyytävät sisään astumaan, laittavat kahvia kupin.
Jos oikein noloa osaa esittää,
niin saattaapa leipätassin nokan eteen tukkia.

Siinä silotteli karhealla kämmenellä naamarustinkia,
no - miksipä tuo siitä korjaantuu - muutaman päivän sänki.
Viispiikkisellä haroi hiuksiaan järjestykseen.

Oikoi takinliepeet, riipi viteliköstä tarttunutta röhnää
ja puisteli roskat hangelle.
Karautti kurkkuaan ja laski penkalta tielle.
Alkoi lompsimaan viertä pitkin mökin suuntaan.

Siinä oli vielä parisataa metriä aikaa keksiä puheenaihetta
ja selityksiä kysymyksiin.
Tämä oli taas niitä kohtalon metkuja.
Jos ei asian tynkää tule mieleen, kävelyttää piru ohi.
Saattaa kävelyttää ihan kaupunkiin saakka.

Sen verta oli vielä metsän huomassa hämärää,
että akkunasta pilkotti silmään valo,
vaikka muuten kyllä jo kelpasi tietä astua.
Juuri ennen mökin tiehaaraa Rudolf äkkiä pysähtyi.
Vastapäätä näkyivät penkalla tutut jäljet.

Heh-heh, oikeassahan minä olin, sinne sulla oli kuin
olikin matka, Purnuvaraan.
Rudolf! Sinähän alat jo pikkuhiljaa oppia!

No nyt oli puheenaihe ratkennut.
Nyt sopi poiketa jo mökin tielle.
Ukko kääntyi talon suuntaan ja oli pian rantteella.
Kovin näytti hopusti katsoen puolipitoiselta tämä huusholli.
Niinköhän joku mummeli asustelee täällä peräkamarinpoikansa kera,
tuumi.

Kopisteli kengän nokat rappurallin virkaa tekevään
työttömänä kollottavaan myllynkiveen.
Jotenkin näytti kuin se olisi iskenyt silmää.
Kamusi raput porstuan sisälle.
Silmään pisti ettei ollut lukkoa, eikä edes reikeliä.
Täällä sentäs vielä luotettiin aitoon rehellisyyteen.
Vaaleanvihreä peiliovi, jo kulahtanut,
oli kuitenkin topakan oloisesti paikoillaan
ja Rudolf koputti sitä rystysillään hyvien tapojen mukaan.

Sisältä kuului jotakin ääntä
jonka hän tulkitsi kehoitukseksi käydä sisään.
Lämmin ilma pelmahti kasvoille, hieman tunkkainen,
kukaan vaan ei vissiin ollut ehättänyt
vielä sille aamulle raottaa ovea.

Piisituli räiskyi ja hellanalushiilet hehkuivat,
kahvin ja rukiisen tuoksu leijaili nokkaan.
Pöydän kupeelta nousi nainen, keski-ikäinen nainen,
ei laiha mutta ei tynnörikään, semmonen mukavan rehevä.
Reitevä, rintava ja persevä.
Ei ruma eikä kaunis. Siltä väliltä.

Nämä ehti ukon päässä jo vilistä
ennen kuin ehti ensimmäistäkään sanaa esille karkuuttaa.

- Päi... eiku huomenia vaan! Minä olen etelänmiehiä,
no niitä vareksia justiinsa, koirapirulainen mulla karkasi.
Olemma tuonne pohjosen suuntiin tässä matkaa tekemässä.
Liekkö pahkeinen jänestä lähtenyt peräämään.
Tuonne näkyy teidän risteyksen kohdalta metsään jäljet vievän.
Aattelin vain että pistäydyn ohikulkiessani sanomassa asiasta.
Että eipä tässä sen kummenpaa.

- Niin tuota - Rudolfiksi minua kutsutaan ihan yleisesti.
Että ihan sillä nimellä.
En kai minä vain tullut mitenkään häiritsemään
tai keskeyttämään?

- Eikä mitä, aamustahan tässä minäkin vasta puuhastelin,
jouto-akka. Solehmaisen Inkeri. Leski.
Ukko kuoli vuosi sitten viinaan. Ei malttanut taukoa pitää.
Jouti mennä kun ei eläjäksi ollut.
Onneksi ei saanut vunukoita aikaseksi. Eikä paljon muutakaan.
Kaipa huomasit tullessasi pihan.

Rudolf loksautti läpensä auki.
No johan on saatana reilupuheinen nainen tämä.
Kursailematon. Mutta kyllä sillä selvästikin
katkeruutta miehenpuolia kohtaan on tuossa äänessä.

- Istu pöytään, on siinä sullekkin kahvit ja palasta,
minä nostan kupin nokkas eteen.

Nainen simahteli ketterästi. Selvästi touhun iniminen.
Toi pahkasta koverretun kuksan,
siirteli eineitä keskemmäksi pöytää ja kehotti ottamaan.

Ja aloitti kuulustelun.
Niinhän se menee jos ei edeltä käsin tunne.
Naisethan sen osaa.
Hymähdyksiä. hymyjä, olankohautuksia, silmänräpytyksiä,
hiusten sivelyä, huulten pureskelua.

Kierrellen kaarellen alkoi selvitä Rudolfin tola,
eihän sellaista lirkuttelua voi vastustaa.
Pian jo ukko lauloi tarinaansa kuin vettä vaan,
alkoi tuo jo dramatisoida kertomustaan mielessään.

++++++

Aamupäivä vierähti siinä taristellessa.
Puita lisättiin piisiin, näytti pakastuvan.
Toinenkin pannullinen kahvia saatettiin alulle.
Ulkopuolinen olisi jo helpostikin sanonut että
hyvin näytti näillä yhteen natsaavan heti alusta alkaen.

Nainen alkoi puhua puolipäiväsen laitosta
ja kyseli että ellei vieraalla kovin anhitonta kiirusta ole,
niin hänpä nostaa eilisen käristyspadan hällalle varille
ja pistää pottukattilan tulelle.

Vielä sitten hääriessään lisäsi,
että jos ei kerta ole ja kun sitä koiraakaan ei tunnu kuuluvan,
niin josko muutaman päivän päivystäisi näillä kulmalla
ja auttelisi miesten hommissa ranteella.
Että pirtin laakongilla saisi nukkua vällyissä
ja ruoan saisi sillä töin.

Hetkisen mietti Rudolf,
vastasi sitten että saattaapa tuota autellakki ruokaa vasten,
nolohan se olisi vaimo jättää pakkasen armoille
kun oli ristitynjoulukin tulossa.

Niin tekivät sopimuksen ja Rudolf lähti rantteelle
katselemaan naisen ehdottamia puuhia.
Montakaan päivää mennyt kun asettuivat jo asiat tolalleen.

++++++

Äkkinäinen tupaantulija olisi arvellut
että siinä keski-iän juuri ylitellyt avopari hissuksensa vietti
yhteiseloa melkosen sopuisasti.
Lepposen oloisesti, isommitta riidoitta ja kiistoitta.

Ja tuotahan se toki olikin mitä enimmissä määrin.
Hyötynäkökohdat olivat panavammat kuin jostakin
pikkuasioista esiin kirvonneet erimielenpuolet.

Eräänä iltana kun Ruodolf oli jo nukahtamaisillaan omalla konnullaan,
kuului alkovista Inkerin ääni:
"Tällä tuntuu niin kylmältä, taitaa vetää jostakin."

Rudlof kapsahti pystyyn:
"Minä tarkistan tuon oven
ja lisään pari pölkkyä tuonne piisin alle!"

"HÖLÖMÖ! Täällähän on niin kuuma
ettei täällä tarkene enää vaatetta päällänsä pitää.
Tulehan nyt tänne.
Sammuta valo ja pane se ovi kiinni."

Aamulla, oli jo valjennut.
Inkeri katseli nukkuvaa miestä. Karvaa oli jo silminnähden.
Olet sinä melkonen. Mutta kyllä minä sinut kesytän.
Vai sinä meinaat sinä sinne pohjoiseen vapautees rynnätä.
Katsotaanpa miten tässä nyt aletaan mennä.

Nousi sitten,
laski yöpaidan kainaloon käärityt helmat viralliselle kohdalleen,
mytisti jalkojen väliin ja läksi piisitulta virittelemään
ja aamukahvia laittamaan.

Herätteli aikanaan miehen,
totesi sokeripala huulen tötterössä, kahvikuppi kädessä,
silmät veikeästi sirhollaan, että mitä jos sinä viivytkin
vaikka joulun ja uuden vuoden yli tällä perällä.
Jospa se koiru vielä palaa sieltä jänesmetsältä
kun oottelet täällä. Tirautti naurun päälle.

Eipä siinä ollut kahta puhetta.
Rudolf lupasi, että katsotaan nyt sitten vuodenvaihteen yli
minkä tuo tekee.

++++++

Siinä oli mennyt sopuisasti yhteiseloa viettäen joulunpyhät.
Uusivuosikin.
Päivät päivän töissä, illat illan töissä ja vieläpä yötuuriinkin
oli ylettynyt resursseja ja voimavaroja,
kun oli niitä harkiten ja suunnitelmallisesti hereillä ololle
lomittanut ja jakanut iniminen.

Vain heti oli vuoden alussa
semmonen kytö ja levottomuus syttynyt.
Semmoinen polte ja tuli, liekki joka yötä päivää kalvoi,
nosti levottomuutta, teki melko äreäksikin.

Enää ei joka radion uutiseenkaan jaksanut reagoida
välinpitämättömasti.
Maailman asiat alkoivat taas vituttaa.
Niihin juuttui ikään kuin kiinni.

Inkerille otti puheeksi lauantaina saunalauteilla lojuessaan.
Sanoi että nyt on semmonen pakko että lähtöä tässä tekee.
Ei sille mahda kukaan nyt mitään.

- Tyhjä on köyttää puuhun.
Puren ne poikki vaikka viimeisenä tekona.
Koita hyvä Inkeri ymmärtää, ei tämä sinusta johdu.
Olisi minusta hyvä että sovussa lähtisin sinun luotasi.
Hyvinhän meillä on tässä mennyt, ei siinä mitään.
Mutta en minä vaan jaksa taistella
kun päähän on asetettu komento lähteä.

Eihän se Inkeri mikään pahansuopa ollut,
sopivat sunnuntaina asiat keskenänsä
ja tekivät valmistelut sopuisasti.

Maanantaiaamuna oli Rudolfilla taas uusi alku.
Uusi vuosi.
Taskussa Inkerin sokeripurnukasta kaivamat
ja väkisin taskuun tukkimat neljä viiskymppistä.
Rudolf vallantien varressa,
pysäkillä oottelemassa Ervastin pikavuoroa
Oulusta Kuusamoon.

Rudolf elää ja susikin elää yhä.
Jos Ukko ylijumala suo, jatkoa
seuraa tällä osastolla. 


Kahdestoista luku

Siitä on jo aikaa toista kuukautta
kun susi jolkutteli Lapinlahden-Nilsiän rajamailla Savossa
ja otti sitten kunnon vauhdin ja loikkasi kurvissa raviin.
Ja hylkäsi savakot ja muutkin Koljonvirran sissit tulkitsemaan
hakkapeliitan jälkiä ja valmistelemaan susijahtia.

++++++

Siitä se silloin joulun alla oijusteli suunnitelmiensa
mukaan viteliköitä ja selkosia pitkin Kuusamon liepeille.
Viivähti jonkun päivän Kitkajärvien maastossa,
kun oli muka kuulevinaan taas jotakin huohotusta
ja puuskutusta, risujen katkeilua ynnä rytinää.

Kamusi Kuivasenvaaran laelle Purnun suunnalla,
ulvaisi muutaman kerran tiedotusluonteisesti että,
 tulkaa vaan, ei saatana omilla mailla pelota.
Oli kuulleet Lompsissa asti. Ulwonnan.

Näitä ääniä se kai Rudolf siellä perässä rumutessaan
kuuli ja luuli kutsuksi, kunnes sitten hävitti jäljet,
no siinä Solehmaisen Inkerin mökkitien ristillä,
Kuusamo-Oulu-tiellä.
Se juuri, se Inkeri Solehmainen,
joka sekoitti hameenhöyryillä hetkeksi miehen pään tyystin.
Se joka ei pitänyt käsiään ristissä. Eikä jalkojakaan.

++++++

Hukka lähti niiltä seisoviltaan jolkuttamaan,
kaarteli seuraavana yönä Tolvan selän yli
ja luoteisrantaa Patoniemen kautta Oulangan kansallispuistoon.

Siellä viivähti muutaman päivän taukoa pitäen.
Nappasi vaiviutuneen peurahirvaan.
Sarvi oli tökännyt sen lavan alle kiistellessä ja siitä äkeytynyt niin
että etumaisista jaloista toinen oli joutunut viralta.

Hukka nappasi hirvaan, sai sen raahattua syrjemmälle,
näreitten suojaan, riutoilta suojaan.
Alkoi sitten susien perinteiseen tapaan einehtiä.
Maha niin täyteen, että soi. Pinkeänä kuin rantapallo
ja sitten ruumiin viereen maate, kuolemaa lainkaan kammoten.
Siinä sitä on aikaa mietiskellä tätä elämänmenoa.

++++++

Se on susien tapa, syödä napa täyteen ja sitten huilata täysillä.
Pöty-pötyä ovat ne höpöpuheet, susi muka himotappaja.
Kuka saatana se viitsii koko ajan listiä hengiltä,
kun on parempaakin tekemistä.
Kuten vermistelyä ynnä muuta loikoilua
ja joutavanpäivästä puuhaa.

Toisaalta selityshän sille anhittomalle tappamisellekkin olisi,
jos vain joku viitsisi sen kuunnella.
Asiahan on silläviissiin nimittäin,
että jossain vaihessa on pysähdyttävä eines ottamaan.
Kun sinä sitten olet aloittelemassa,
niin heti siihen saatana poromies pörrää Linksillään
ja suoltaa susihaulia kylkiin.
Kokeilkaapa itse syödä semmoisessa metelissä ja paukkeessa.

Pakkohan siitä on liueta livohkaan,
ottaa seuraava  eines ja kun sitä aloitat,
niin jo kohta saatana taas
joku ukko möyrii koneensa kanssa perässä.
Tuliluikkuineen.

Kyllä sitä nälkäänsä tappaa, ei siinä pirukaan auta.
Syötävä on.
Ei se tuo poromieskään ymmärrä että,
meillä susilla on nyt isompi piikki auki €U'n puolesta,
antaisi einehtiä rauhassa ja tyytyisi muhevaan setelitukkoon.
Jäisi monta päätä ottamatta kun saisi edes syömärauhan
Niin ne tekee lammaspaimenetkin Kreikanmaalla ja Epsanjassa.
Rahana ottavat.
Syleksivät aamulla kattoon, väistelevät ehtoolla.

++++++

Tuumii hukka, venyttelee, vanuttelee,
syö napansa täyteen jo kolmatta kertaa,
vaipuu taas levolle, laskee silmänsä kiinni.
Väkevät lihapierut myrkyttävät kuusen persiitä.
Pari lapintiaista pyörtyy
ja tipahtaa kuin jälkiruoaksi sudensuuhun.

Neljäntenä päivänä pierut houkuttelevat paikalle korpit,
pian saapuvat närhet ja sitten kuukkelit.
Ketun naamakin vilahtaa vitelikössä.

Hukka kavahtaa jaloilleen, viruttelee keulan ja perän.
Varistaa turkin, katsoo vielä haaskaan
ja päättää lähteä oijustamaan Viimatunturin yli
suoraan Savukosken suuntaan.
Sieltä Värriön kautta Seitajärvelle
ja sitten lopulta kai Vintiläkairan ja Painopään maastoon.

Siellä on jo niin vittumaista rakkaa ja kivikkoa, pirunpeltoa,
 että siellä ei kelkalla pääse,
eikä oikein millään muullakaan konstilla.
Ja lähtee hyvästejä jättämättä. Katoaa vitelikköön.
Kuin varjo yhtyy toiseen varjoon.

++++++

Värriön tienoille osuu yöaikaan,
nappaa hölmistyneen jäneksen sillankorvasta,
hotkaisee kitaansa
ja päättää jatkaa aurattua tietä pitkin Seitajärvelle.
Ei siellä osaa ketään yöllä vastaan tulla.
Hyppää metsäuralle ja suuntaa Kuivapäälle, siitä Vintiläkairaan.
Siinä jää Pohjosen Veli, Värriön äänikin morjestamatta.
Nukkuu kai sekin yösyömmellä jonkun tunnin,
vaikka kuinka luontomiehiä onkin.

Kamuaa aamuhämärissä Vintilätunturin luoteiskulmalle
taukoamaan ja alkaa katsella maisemia.
Samassa huulet jo kiristyvät.
Katse tarkkenee Pirttivaaran suuntaan.
Saatanansaatana! Pottukämpän piisistä nousee savu!

++++++

Susi tietää että siinä likellä on kyllä vanha Vintilän erotusalue,
olisikkohan poromiehet tänne saakka ehättäneet?
Tulleet tänne akkojaan pakoon, wiinan juontiin vaikka.

Joka tapauksessa tässä on nyt päivä vahdittava
mitä liikettä siellä näkyy.
Kelkkoja ei kyllä näy, olisivatko ne kämpän takana?
Se tuumii ja kurottelee. Nousee iltapäivällä
ja oijustaa kämpän luo Vilhelminharjun laelle.
On sen verran ylempänä,
että jos koiria on rantteella, eivät saa vainua.

Hämärissä valpastuu. Kämpän ovi raottuu.
Ulos kirmaa neljää suurta koiraa.
Lempolainen! Susia ovat, kyllä susi hukan tuntee.
Ulos kamuaa ukko, kirjavissa vaatteissaan.

Nahkapaita, jaguška ulottuu polviin,
peurannahkahousut näkyy olevan,
musta pitkä tukka ja kahdella letillä,
hiuksissa nauhaa ja sulkia.
Kaulasta roikkuu nahkanyörissä luita
sekä jotain muuta sälää.
Ukko komentaa susia, äkisee niille.
Sudet asettuvat ukon ympärille kuuntelemaan.

++++++

Yht'äkkiä Ettisselän suunnalta lähenevä surina keskeyttää
rantteen palaverin.
Pihaan kaartelee kelkkamies Linksillä.
Perässään reki ja reessä vällyjen alla ukko.
Tai mies paremminkin, susi näkee harjunpäältä.
Sänkipartainen mies.

Mies kaivaa perperin taskusta jotain
ja ojentaa sen kelkkamiehelle joka nyökkää,
tukkii sen poveensa ja painaa kaasua
ja kohta kuuluu enää vaimeneva surina tulojälkien suunnasta.

Susi miettii - jotain kumman tuttua tuossa on,
tuossa ukulissa. Ja tuokin kämpästä ulos astunut,
jotakin on siinäkin semmoista, että tuntuu kuin pitäisi tietää.
Ei vain nyt pakkaa päähän.

Asettautuu makuulle ja päättää,
että hämärän tultua lähtee tutkimaan tilannetta lähempää.
Susia kun kerran ovat - Nouproblem!
Homma hoituu, teen heimon virallisen lähestymisen,
ei siinä sen kummenpaa. Asia on sillä selvä.

++++++

Hämärissä nousee makuuksiltaan
ja lähtee varovasti laskeutumaan harjulta kämpän suuntaan.
Vikisee siltä varalta että joku susista on vartiossa.
Kuulee jonkun kaltaisensa olevan tulossa.
Vikinä on susien kieltä,
se merkitsee samaa kuin tunnussana inimisillä.

Pian se kuulee tassutusta ja kymmenen
metrin päähän pysähtyy koko lauma,
ne olivat kaikki kuulleet lähestymisen.

Vaikka on hämärää, se katselee hieman niiden ohi,
merkiksi, että se ei ole tullut haastamaan niitä.
Korvat ovat sivulla, koska se ei tiedä vielä mikä on homman nimi.
Häntä selvästi peräpäätä alempana,
viestittämässä, että ystävänä tässä tullaan.

Mitään dramatiikkaa ei mahdu kohtaamiseen.
Haistellaan peräpäät ja mahanaluset sekä nuolaistaan posket.
Todetaan, että isompaan riitaan ei näillä näkymin ole mitään
erikoisempaa aihetta.
Tämä on tutustumisesittely susien malliin
ja vastaa suurinpiirtein sitä samaa löpinää mitä
inimisetkin kokkareilla puuhastelevat.
Elikkä kuka mitäkin juo, joku maitoa, joku kurria,
joku wain linnunmaitoa eli wiinaa.

Tosin sillä erotuksella,
että joutavanpäivästä juoruilua
ja tekopyhää paskan puhumista susien tapaamisissa
koetetaan vältellä viimeseen asti.
Se kun vaikuttaa niin kovin typerältä.

++++++

Lopulta pääsevät suupuheille.
Tarinan susi esittelee itsensä Ani-Opoiksi,
onnettomaksi,
mutta kutakuinkin viralliseksi sudeksi,
jonka kohtalon Kohtalo otti omien keppostensa kohteeksi.

Toiset esittelevät myös:
Kookkain, tummahko uros on Jamano ja toiset sen sisaria:
Savane - vanhin, Ajuni - vaalein ja Orka - pienin, keskiharmaa.

Heti kättelyssä sopivat että Ani-Opoi otetaan remmiin
ja käskytyksessä Jamanon ja Savanen jälkeen seuraavaksi.
Ajuni ja Orka ovat sitten.

Ani-Opoi paloi halusta päästä kuulustelemaan.
Mikä on koko tämän savotan nimi?
Mikä ihme on tämä homma?

Jamono kertoi että he olivat kaikki
kuuluisan nenetsi-Šamaanin, Riđhhu-Eđeléin palveluksessa.
Suorittivat vartiointi, partiointi ja metsästyshommia.
Ja toimivat viimekädessä hänen henkivartijoinaan.

Ne pyysivät Ani-Opoita mukaansa kämppään,
sanoivat että Riđhhu-Eđeléi kyllä kertoo mitä, missä ja miksi.
Että turhaan hänelle ei silloin lapsena annettu nimeä
Labuta, "poika joka puhuu paljon..."

Susi siis elää ja näyttääpä Rudolfkin elävän yhä.
Jos Ukko Ylijumala suo ja Riđhhu-Eđeléi,
niin nyt seuraakin hyvin erikoista jatkoa tästä eteenpäin,
tällä osastolla..


Kolmastoista luku

Jamanon johdolla susilauma siirtyi sisälle kämppään.
Riđhhu-Eđeléi näkyi juttelevan Rudolfin kanssa takan loisteessa.
Molemmat kääntyivät katsomaan tulijoita,
mutta eivät kiinnittäneet sen kummenpaa huomioita.

Jatkoivat kahdestaan, hörppivät kuksistaan jotakin,
vuolivat kuivalihalastuja siinä jutellessaan.
Rudolfin kasvot loistivat
Jotenkin niissä tuntui olevan sellainen palo
jonka vain kyltymätön tiedonjano saa aikaseksi.
Ajuni ja Orka, nuorimmat susinaarat jäivät
valmiusasentoon uksen kahtapuolta.

Takasta hohkava lämpö alkoi sulattaa
susien naamaan huurtunutta hilehuntua.
Savunhaju jota sudet ensisijaisesti karttoivat,
kutkutti somasti kirsua.

Jamano, Savane ja Ani-Opoi siirtyivät peremmälle
ja kiertelivät muutaman kerran alallaan,
kunnes osuivat oikeaan kohtaan.
Laskeutuivat maaten ja alkoivat seuraamaan tapahtumia.

Lopulta Riđhhu-Eđeléi taputti Rudolfia olkapäälle.
Kehotti riisumaan perperin, kun näkyi alkavan mies jo sulaa.
Nousi sitten ja siirtyi jykevä kelopöydän luo
jossa oli jos jonkinlaista ruokatavaraa
ja moniasta vermettä ja kalua, pussia ja pussukkaa.

Otti sitten punaisilla helmillä kirjotun nahkapussin,
sieltä hyppysellisen jotakin
sekä kurkottui nakkaamaan sen liekkeihin.
Pieni kahahdus kävi,
liekki kirkastui hetkiseksi ja savua tupsahti pirttiin.

Se oli makean raskasta, se vaikutti lähes heti.
Kuin olisi vaipunut ádjagakseen - unen ja valveen rajatilaan.

Riđhhu-Eđeléi kohotti hieman kasvojaan,
katsahti Rudolffiin ja sitten Ani-Opoihin:

++++++

Ajattelin kertoa teille oman näkemykseni tästä
savotasta jota meikäläinen ikään kuin työkseen puuhastelee.
Siksi sinä Rudolf olet täällä sekä samoin sinä Ani-Opoi.

Ei teitä mikään kohtalo tänne tuonut, ei sinnepäinkään.
Kyllä se minä olin joka annoin esi-isilleni tehtäväksi
ensin etsiä ja kuulostella ja sitten hieman testailla teitä
samalla kun ohjailevat pikkuhiljaa tänne.
Että se siitä kohtalosta ja Kohtalosta...

++++++

Šamanismista on niin paljon kaikenlaista juorua
ja luuloa ilmassa, että itseasiassa tuntuu
kuin koko asia on menettänyt sen merkityksen
joka sillä on ollut ikiaikaisen inimisen kehityksen historiassa...

Minulle on kertynyt vuosia toinen toisensa päälle.
Olen huomannut että nykypäivän šamaaniksi voi
opiskella kurssilla. Kansanopistossa tai muussa...

Ehkäpä jonain päivänä joku keksii rahaa tehdäkseen
suorastaan ammatillisen koulun valtion tukineen.
Sellaisen josta valmistuu šamaaneja NONSTOP-periaattella...

Meidän työssämme ja riiteissämme käyttämiä
vermeitä voi tilata internet-kaupustelijoilta.
Kaikki tehdään samassa tehtaassa ilman mitään arvonantoa.
Että minua sitten pistää wihaksi tämä
šamanismin muotiasiaksi vääntäminen.

Tästä puhutaan myöhemmissä palawereissa
yksityiskohtaisemmnin,
mutta nyt me teemme aikamatkan kauas,
kauas inimisen menneisyyteen.

++++++

Vuosituhansien ajan on polvelta polvelle jatkunut
tiedon kiertokulku.
Aina wanhemmalta nuoremmalle suullisesti.
Kymmenien tuhansien leirinuotioiden loimussa.
Savun hajussa.
Taivaan ollessa kattona
ja koko Äiti maan lattiana.

Jo tuhansia wuosia sitten esi-isämme oiwalsivat,
sen ajan maailman parhaat käytettävissä olevat aivot,
että šamanismi mahdollistaa vertauskuvallisen ajattelun
ja sitä kautta aivojen kehittymisen.
Se oli oiwallus joka muuttui sittemmin tiedoksi.
Tutkituksi tiedoksi. Koetuksi tiedoksi...

Niin se vaan on ystäväni,
leirinuotion ääressä harjoitettu šamanismi auttoi
ja käynnisti aivojen kehittymisen tähän tolaan mikä nyt on...

Esi-esi.............esi-esi-isiemme kehittämät inimiskunnan
vanhimmat rituaalit ovat nykyisin meditaationa tunnetun
kaltaista keskittymistä.

Nykytiede myöntää,
tosin pitkällisen tutkimuksen jälkeen vasta,
että rituaalinen keskittyminen kehittää työmuistia,
joka mahdollistaa vertauskuvallisen ajattelun.
Se taas puolestaan antaa mahdollisuuden käsitellä
kaikkea havaittavaa tietoa tyystin uudella tavalla.
Sen minkä me šamaanit olemme tienneet jo
vuosituhansien ajan...

Vain muutama kymmenentuhatta vuotta sitten
alkanut selvästi korkeamman tason symbolismi
näkyy nykyisin esiin kaivetussa tahi löydetyssä
arkeologisessa aineistossa laajalti yleistyneenä.
Siinä selvittelyssä mihin tutkijat panostavat.

Löydettyjen aineistojen ja havaintojen perusteella
tehdyt johtopäätökset vahvistavat asian selvittämistä.
Sitä voidaan siis pitää nykyisen inimiskunnan
kehityksen yhtenä kulminaatiopisteenä...

Vuosituhansien ajan me šamaanit olemme jo tienneet
ja siirtäneet tietomme eteenpäin
seuraaville sukupolville tarinoita kertomalla.
Joka sukupolvi eteenpäin, yhä tietämykseltään rikkaampana...

Me olemme tienneet kauan ennen tiedemiehiä
ja tutkijoita että aivot ovat yksi inimisen kehityksen
salaisuus, pesäke, ydin, älyn ja tiedon kehto.

Me tiesimme jo ammoin että parhaiten menestyvät ne,
joiden aivot ovat alttiimpia rituaalisen keskittymisen vaikutuksille.
Me tiesimme että vain tällä tavoin ajattelukyky kehittyy
vuosituhansien saatossa siksi millä tasolla se nyt on...

Suurimmalla osalla heimolaisistamme oli muinoin
samat edellytykset, mutta ei aikaa eikä voimia.
Meihin šamaaneihin nähden, jotka olimme omaksuneet
jo käsityksen ajattelun mahtavasta valtavasta voimasta,
elämä useimmilla lajitovereistamme oli hyvin ankaraa...

Heidän aikansa ja voimansa eivät yksinkertaisesti riittäneet
leiritulen ääressä rituaaliseen keskittymiseen tarpeeksi...

++++++

Šamaani Riđhhu-Eđeléi (Myrskytuulen Susi) vaikeni.
Katseli takassa leimuavaa tulta.
Laski wanhan miehen ryppyiset kasvot käsiinsä nojalleen.

Orka, susinaaraista pienin,
siirtyi verkkaan porontaljoista kasattujen makuuksien liki
ja alkoi hännällä kumuttaa Riđhhu-Eđeléin rumpua.
Ilma huoneessa liikahti, liekit hulmahtivat.
Šamaani kohotti päänsä ja pyysi
Rudolfia tuomaan kuksallisen vettä.

Sitten hän nousi ja sanoi että,
tämä nyt tällä kertaa.
Minä olen jo wanha mies ja ikiaikaisen tiedon kaivelu
väsyttää minua kovasti.
Aletaan tässä vaan taloksi ja eloksi nyt...

Poromiehille minä olen maksanut kullassa ja hyvin,
että ne pitävät meidän ylöspidossa.
Liiemmalti utelematta.
Minä jatkan tätä tarinaa sitten kun aika on,
en päivääkään aikasemmin, en päivääkään myöhemmin.



Neljästoista luku

Aika oli tehnyt matkaansa.
Rudolf oli tottunut vähitellen Riđhhu-Eđeléin seuraan
ja kiihkoon joka välillä laantui verkkaiseksi oleiluksi,
jopa kujeiluksi susilauman kanssa.
Kevään ensimerkit alkoivat alkoivat ilmetä
myös Pottukämpän tanhuvilla.

Ani-Opoilla näytästi selvästi olevan jotakin
vispilänkauppaa pikku Orkan kanssa.
Loivat piiiitkiä merkitseviä katseita toisiin.
Räjähtäviä takaa-ajoja syntyi ulkona rantteella tuon tuosta.
Joskus tämän tästä.

++++++

Jälleen kerran istuivat kahdestaan tulen loimussa,
Riđhhu-Eđeléi ja Rudolf,
hörppivät kuksistaan jotakin, kahvea kai,
vuolivat kuivalihalastuja siinä jutellessaan.
Taas Rudolfin kasvot loistivat.

Šamaani nousi, könysi ovelle ja huusi hukat sisälle.
Palasi sitten jykevän kelopöydän ääreen,
raivasi tilan kyynärpäilleen, kaiveli pussukoitaan.

Löysi hakemansa ja otti siitä hyppysellisen jotain
sekä nakkasi sen leiskuvaan takkaan
josta alkoi pian levitä makeahko,
heti unettava tuoksu.

Ryki ja räki siinä, sanoi:
Tuo Rudolf minulle esitteli tuossa takan ääressä toiveita
ja pyyntöjä kaikesta tästä minun työhöni liittyvästä.
Sanoi jopa että olin niin luvannut tehdä
ja johdattaa teidät pikkuhiljaa vähitellen näihin asioihin.

++++++

Niinpä siis. Mikä tässä šamaanissa kiehtoo?
Entä mikä šamanismissa?
Yksinkertaisin selitys lienee olemassa.
Tätä asiaa on voimakkaasti mystifioitu. Aina.
Inimisiä kiehtoo salaisuudet ja salamyhkäisyydet,
ihan jo silkasta uteliaisuudesta.
Senhän sanotaan olevankin tiedonjanon ja oppimisen lapsi.
Toiveiden täyttymys on tiedon esiin kaivaminen.

Mystifioinnilla on pitkät perinteet,
aluksi tosin ei liene ollut tarkoituksena
kiihkeä varallisuuden maksimointi,
vaan pelkkä sosiaalisen aseman kunnioittaminen.
Ehkä arvoaseman, arvostuksen kohottaminen.

Onhan toki šamaani ollut aina tärkeä henkilö
omassa  yhteisössään, heimossaan.
Päällikön jälkeen toiseksi tärkein.
Ja yhteyksissä tuonpuoleiseen – selittämättömään,
se kaikkein tärkein.

Ensisijaisesti tätä mystifioimista on tehnyt šamaani itse.
Hän on joutunut henkensä pitimiksi
ja arvovaltansa säilyttämiseksi olemaan salaperäinen, mystinen.
Joskus jopa taianomainen, nykykielellä sanoen, maaginen.

Mustakaavut lisäsivät siihen aikanaan vielä pelon
yhdeksi argumentiksi.
No edistääkseen sillä omaa asiaansa. Etuansa.
Ja oiwallisestipa tuo onkin menestynyt.

Käsittelen tuota pelkoa, pelkoa ja kauhua,
joskus myöhemmin, jäljempänä, ettei tämä nyt leviä liiaksi.

++++++

Nykyään jotkut ovat keksineet alkaa rahastamaan
tuolla mystifioinnilla.
Minua suorastaan hävettää, että nyky-šamaani
saa kaikki "aidot" tarvitsemansa tuotteet
ja tilbehöörin netistä tilaamalla.
Siitä on henkisyys kaukana, hyvin-hyvin kaukana.

En mitenkään voi kuvitella henkiseksi olotilakseni bittiavaruutta,
vaikka se onkin ääretön ja täyttymätön
ja suurelle osalle yleisöä suorastaan käsittämätön.
Ei ymmärrettävissä.
Jollekkin "lukutaidottomalle alkuasukkalle" suorastaan IHME.
Siinä sitä ollaan, šamaani, kun aukaistaan kannettava.

Saatatte piakkoin jo kysyä,
kuka tai mikä oli ensimmäinen šamaani tai - välikäsi, välittäjä,
neuvottelija, konsultti - elämisen ja henkimaailman välillä.
Jostakinhan tämän asian,
tämän käsitteen on täytynyt alkaa.
Kaikellahan on alkunsa.

++++++

Nykytutkimus,
vai olisiko ehkä parempi sittenkin sanoa että nykyselitys,
ei voi esittää muuta kuin arvailuja siitä
miten šamaanikäsite tai käsitteistö on saanut alkunsa.

Tässä asiassa viisaita ja viisautta tuntuu olevan
enemmän kuin yhteen astiaan mahtuukaan.
Niin anekdootilta kuin se vaikuttaakin,
niin vaikka luut säilyvät kymmeniä tuhansia vuosia
tutkimuskelpoisina,
päässä olevat ajatukset säilyvät vain elämisen ajan,
jos ei niitä kiveen tai saveen erikseen hakata.

Valitettavasti Homo Sapiensin n. 60 000 vuotta sitten
alkanut henkinen, kiihtyvä älynvoima
ei hallinnut alussa kirjallista esitystä.
Šamanismin synty jäi kerrottavaksi suupuheella ja taruina,
eepoksina, mikäli sitä nyt silloisen katsantokannan
mukaan nähtiin edes tärkeäksi.
Muuten sitten vain šamaanin seuraajalleen kertomana
perintönä... Palaan vielä tähän...

Näistä arvailuista, selityksistä ja kirjailijoiden
mielikuvituksissaan luomista henkilöistä on sitten aikanansa
muodostunut ja meidän elinaikanamme yhä muodostuu
tuo šamaanien stereotypia,
joka on jonkinmoinen lähes jokaisella olevaisella.

Salaperäinen, likainen, karvainen, mumiseva, savulta haiseva,
pitkätukkainen, käärmeiden ja sammakoiden
ja sienien kanssa liehuva eläinten nahoilla päällystetty olento
joka pelottaa ja kauhistuttaa ihmisiä.
Noilla piirteillä šamaani pitäisi osata tunnistaa.

++++++

Miten hyvin šamaaniksi mielletään, siistihiuksinen,
kyntensä hoidattanut ja hyvälle tuoksuva, kravattia pitävä,
huopahattuinen ja pukupäällä käyskentelevä mies
joka näpyttelee kannettavaa tietokonettaan.
Tai siistiin jakkupukuun pukeutunut nainen korkokengissään?
Supermodernissa toimistossa,
paskaisen kodan ja nuotiopaikan sijaan.

No ei mitenkään!
Uskottavuus puuttuu! Tuollainen šamaani kuolee nälkään!
Ei kukaan tuo ruokaa eikä almuja,
vaikka neuvot ja selitykset olisivat kuinka oikeita.

++++++

Aivan hyvin šamaaniksi on voitu alkaa kutsua ihmistä
joka on selittänyt jollakin tapaa
esim. ukkosen jyrähdyksen ja salamat.
Ja muutkin luonnonilmiöt.

Puuttumatta sen kummemmin itse selitykseen,
oli se mikä hyvänsä, on kuitenkin hyvin yksiselitteistä,
että tuota ihmistä on alettu arvostamaan,
koska hän on selityksillään pystynyt rauhoittamaan
muitten ihmisten ajatuksia ja pelkoja.

Hän on osannut omaa ajattelutaitoaan käyttäen vakauttaa tilanteen.
On osannut antaa neuvoja ja toimintaohjeita.
Kyse on siis tilanteen hallinnasta, haltuunotosta.
Nykyisin sitä sanotaan karismaksi.

Me nykyinimiset tiedämme että pelko
tai pelot syntyvät pääsääntöisesti luulosta,
säikähdyksestä tai yksinkertaisesti vain
tiedon tai ymmärryksen puutteesta.

No, tästä ei ole enää pitkä harppaus siihen
kun sitä arvostusta ja kunnioitusta voidaan alkaa hankkimaan
hyvin kyseenalaisin keinoin.
Suoranaisella pelottelulla, tietämättömyyteen perustuen,
hämäämällä, valheilla, juonilla, petoksilla, silmänkääntötempuilla.
Jopa taikatempuillakin.

Tässä šamaanit ovat olleet alansa uranuurtajia.
Alkuvoima, niin kuin on muodikasta sanoa.
Heidän luoma on hallitsemisen taito,
jota myös heimopäälikön oli sopivaa käytää.

++++++

Šhamaanien alunpitäin koko yhteisönsä hyväksi luomia
taitoja on palkattu kehittämään huipputason ammattiihmisiä.
Tehtävänään pelkästään ihmismielenhallinta
ja murtaminen vastaanottamaan jotain tiettyä viestiä
ja sanomaa.

Eikös kuulostakin tutulta?
Nuo hyväksi havaitut manipulointivälineet ovat olleet
jo kauan poliitikkojen/politiikan käytössä yhtä luontevasti
kuin ne ennen olivat enimmäkseen vain šamaanin hallussa.

Kaiken rehellisyyden nimissä voidaan kysyä,
toimiko  šamaani joskus vain vallanhimonsa
tahi ahneutensa takia.
Vai käyttikö hän hiottuja taitojaan pelkästään
yhteisön hyvinvoinnin takia?

Totta on että šamaaneihinkin mahtuu, mahtui,
sekaan myös huonoja hyvien sekaan.

++++++

Nykyisin šamaanien ammoisina aikoina kehittämät taidot
haukkaavat yhä suuremman palan käytettävissä olevasta
aivokapasiteetista pääosin vallassa pysyttelemisen tukemiseen.
Jokainen meistä tietää,
että maailmassamme ylipäätänsä olisi tuolle
kapasiteetille tähdellisempääkin käyttöä.

Samaan kategoriaan politikkojen kanssa on
ehdottomasti laskettava kaikki
nykyuskonnot ja vouhotukset.

Niistä kristinusko on niin suuren etumatkan päässä,
ettei muilla ole juuri jalansijaa.
Ja juuri samoilla konsteilla kuin poliitikotkin.
Usein vielä käsikädessä.

Kolmas ja suurin, kauhistuttavin mutta ei niin yhteneväinen,
kuitenkin samojen yleisten taloudellisten lainalaisuuksien
mukainen, on ylikansallinen markkinointikoneisto,
joka myy kulutushysteriaa kaikilla mahdollisilla
ja mahdottomilla keinoilla. Kaihtamatta mitään.
Häpeilemättä. Säälimättä.

Markkinointikoneistoa vastaan ei oikeastaan pysty
taistelemaan kuin vain yksityisellä tasolla.
Kokemus on sen osoittanut.
Vain yksityinen iniminen itsessään
pystyy toimimaan niin rationaalisesti,
ettei osta tai hanki, jos niin on päättänyt.

Se taas vaatii jokaiseltä inimiseltä alustavaa
oivaltamista asiasta.
Ja sitä taas ei voi opettaa tai määrätä.
Ainoa keino on tasoittaa tietä jota hän astelee.

Eko ym. muihin kuluttajaliikkeisiin
markkinointikoneisto suhtautuu lähinnä hymähtäen.
Niiden vaikutukset on vain hetkellisiä.
Tilanne vakiintuu nopeasti
ja kaiken musertava koneisto alkaa valtaamaan horjuvia mieliä.
Kuluttajaliikkeissä käytetään enin energia
omien asemien turvaamiseen ja byrokratiaan.

On huomattava, että myös markkinointikoneistonkin
saarnamiehinä ja mustakaapuina toimivat ja häärivät
samat politikot ja kirkonmiehet.

Kaikki haluavat juoda verta samasta kupista.
Kuluttajasta, yksilöstä, äänestäjästä,
jonka oikeudet on turvattu
ja siunattu lähes jokaisen valtakunnan perustuslaissa
ja muissakin ultimaattumeissa.

++++++

Minä sinulle Rudolf ja sinulle Ani-Opoi vielä erikseen,
wanhakantaisesti sanon että šamaaneilla oli
ja on yhä edes jonkinmoinen häpy toimiessaan,
jonka takia heitä onkin kunnioitettava.

Mutta noilta kolmelta em. ryhmältä se "häpy" kyllä
puuttuu kokonaan tyystin.
Se on ehtynyt ahneuden ja vääryyden, vallanhimon tieltä.

++++++

Nykytiede on palauttanut myyttisyys-käsitteen
hieman käsitettävämmälle taholle jota ei kuitenkaan
voi täysin käsittää tai ymmärtää.
Sen avulla on romahdutettu temput ja trikit,
ns. silmänkääntötemput ja taiat
jotka olivat šamaanin heiniä ennen...

Niistä on tehty maksullista viihdettä ilman šamaania.

++++++

Manaukset ja lumoukset ovat tänään räppiä ja rokkia,
hittipiisejä ja vartaloiden nytkytyksiä silmät nurin päässä,
mutta joilla tehdään rahaa jonkun toimesta.

Loitsut. Ne ovat muuttuneet tuotteiksi.
Miljardit ihmiset katselevat tänään ikivanhojen
šamaani-temppujen uusia sovelluksia laatikosta,
joista kuuluu ääni ja liikkuu kuva.

Minkä erinomaisen, oiwallisen säväyksen TV olisikaan
aiheuttanut vaikkapa 1700-luvulla inimisille,
tahi 2000 vuotta ennen Jeesuksen keksimistä?
Šamaaniksi olisi moisen laatikon omistaja oitis nimetty,
tietäjäksi, jonka edessä kuninkaatkin kumartavat.

++++++

Joitakin kuvauksia on säilynyt siltä ajalta kun Afrikkaan
vietiin ensimmäiset elokuvaprojektorit
ja niillä esitettiin sätkivää mr. Chaplinia " villeille pakanoille ",
niin kuin sen ajan sanonta kuului.

Menestys oli loistava.
Pakanat saatiin sellaisen pelon ja tuskan valtaan,
että he suorastaan ryntäsivät anelemaan pelastusta ja uskoa.
Päätyivät siinä samalla kristittyjen
halvaksi ja nöyräksi, usein palkattomaksi palvelusväeksi.

Sieluja saatiin "pelastettua" kymmenin tuhansin pelkällä
projektorin ja filmin vuokralla.
Se oli erinomaisen edullista lähetyssaarnaamista.
Siinä päästiin edullisesti eroon "oikeaa" uskoa haittaavista,
oikeista, aidoista šamaaneista ja -perinteistä.
Tämän päivän sanana "kilpailijoista".
Samalla myös muusta kulttuurillisesta perinteestä.

Ei perinteitä pelastuksen huumassa kukaan muistanut
tallentaa eikä selvittää.
Ne asiat kirjattiin joita pakanat pelkäsivät, kammoksuivat
ja ne liitettiin uskoon hegemonian takaajaksi.

++++++

Näin on nyt tähän päivään kuitenkin totuus, "ihmeteot"
selitetty suurimmalta osin,
juuri näihin "salaisuuksiin" koko šamaani-olemus
ja šamanismi ovat perustuneet.

Tieto ja taito on siirtynyt vallanjanoisten käsiin,
jotka käyttävät sitä häikäilemättä,
häpeilemättä omien etujen ajamiseen.

Onneksi se ei silti tarkoita šamanismi-käsitteen
heittämistä tyystin romukoppaan, ei suinkaan.
Joitakin marginaaleja se kuitenkin tämän päivän
ilmielävälle šamaanille asettaa.
Tai siksi itseään kutsuvalle.
Tai siksi haluavalle.

++++++

Tulipa tässä taas ladeltua.
Ehkäpä tämä nyt jotakin toiveitasi Rudolf hyvä
auttaa päässäsi etenemään.
Luulen Ani-Opoin alkavan katumaan sitä inimiseksi haikailua.
Etenkin kun nuo silmät vaan niin uskollisesti seuraavat
tuon Orkan jokaista liikahdusta.

Palataan asiaan taas sitten kun on aihetta,
nyt minä en jaksa siitä edes puhua.
Nousen ja asetun tuonne taljoille loikomaan.
Ajuni herätelköön puolen päivän jälkeen.
Lähdemme sitten ulkoilmaa haukkaamaan.

++++++

Ani-Opoi siis elää ja näyttääpä Rudolfkin elävän yhä.
Jos kerran Ukko ylijumala suo, niin miksei siis Riđhhu-
Eđeléikin,  joten taas seuraa hyvin erikoista jatkoa
tästä eteenpäin tällä osastolla.

Viidestoista luku

Maaliskuu jo aluillaan.
Rudolf sekä Riđhhu-Eđeléi keskustelevat tuhkatiheään.
Tarkkasilmäinen kulkija saataisi huomata
että luonto on kohoamassa kyynärpäilleen,
valmistuu kevään vastaanottoon.

Susilauma höristelee vähän väliä korviaan
ja seuraa kuinka ikiaikainen tieto siirtyy uudelle polvelle.
Joku  nuoremmista käy tekemässä silloin tälloin lenkuran
lähi tanhualle, napaten vitelikköön harhautuneen pupujussin.
Kyllä tuore, verenmakuinen jänes väliin tekee hyvää,
vaikka Riđhhu-Eđeléi ruokkiikin hukkansa
poromiehiltä ostamillaan poronruhoilla.

Eriasia lienee sitten meneekö tieto Rudolfin humeettiin
sillä tavoin että se sen käsittää
tai että siitä on hyötyä jotenkin.

Pottukämpällä ja ympäristössä vietetään
nyt sitä kovinkin aktuellia laatuaikaa.

Koko kaira huokuu tyyneyttä ja levollisuutta.

++++++

Riđhhu-Eđeléi pyytää Rudolfia kaverikseen.
Yhdessä haalaavat liiteristä pari kolmemetristä kelopölkkyä,
semmosta kymmentuumaista jötikkää
kämpän pihaan kasatun laavun eteen.

Yhdessä miehet veistelevät ja kammitsoivat rakotuliasennon
ja kun illan hämy saa otteen elämästä,
sytyttävät rakotulen,
nostelevat porontaljoja laavuun suulle
ja köllähtävät siihen könölleen.

Susilauma asettuu lähietäisyydelle,
kuuntelumatkan päähän.
Anu-Opoi ja Ajuni, kylki kylkeen vierekkäin.
Ukot asettelevat kämpästä varaamansa poronpaistisuikaleet
tikkujen nokkaan ja tulen liki kypsymään.
Aurinko luovuttaa,
aloittaa liukumisen tievan taa.

++++++

Riđhhu-Eđeléi rykii ja aloittaa:
Niin - khöm! Mihinkäs minä viimeksi jäinkään?
Joo, sana šamaani on tullut tänne länsimaihin Siperian
tunguuseilta (evenkeiltä),
joiden kielessä se tarkoittaa "hän joka tietää".
Samaan tapaan kuin täällä Suomessa šamaania kutsutaan,
tietäjäksi...

Palaan vielä siihen miksi toimin näin kuin toimin,
vaikka johan se teille on tullut osittain selväksi.
Haluan kuitenkin olla varma,
että väärinkäsityksiä tulee mahdollisimman vähän.

Järjestelin teidät yhteen siksi,
että tunsin ja havaitsin tuon vääryyden
jota šamanismiin kohdistuu.
Tahallisesti tahi tahattomasti.

Siksi on tärkeää tuoda esille šamanismiin liittyvää oikeaa tietoa.
Saattaapa olla, että joku voisi kiinnostua asiasta niin
että aloittaisi  toimimisen šamaanina.
No ainakin suunnittelisi
ja aprikoisi sitä kyllin painavin perustein.

++++++

Olen pari vuotta jo järjestellyt päätäni ja päässäni
näitä tietoja jotka minuun on tarttuneet tavalla tai toisella,
kokemalla, oppimalla, havannoimalla jne.

Ajattelin, että siitä olisi hyvä sinun Rudolf aloittaa
ja jota voisit tulevaisuudessa päivittää
ja täydentää itse omien kokemustesi
ja saamasi lisätiedon pohjalta.
Ja kyllä tämä on hyvä Ani-Opoinkin vielä tietoonsa saada,
vaikka ajatukset ei nyt näytä olevan sillä tolalla,
että nämä MINUN asiani kiinnostaa eniten.

Se että joku muu - sivullinen,
vetää herneen nokkaansa ajatuksistani ja mielipiteistäni,
johtuu etupäässä siitä,
että hän huomaa aiemmin itseään huijatun.
Se on kipeä paikka kenelle tahansa ihmiselle.
Olisi itsellenikin.

++++++

Siispä,
se mitä kristinuskosta ja mustakaapujen toiminnasta olen
jo aiemmin maininnut, perustuu julkiseen tietoon,
siihen samaan jota esim yliopistojen teologisten tiedekuntien
johtavat tutkijat käsittelevät.
Sekä muuhun  yleisesti saatavilla olevaan
tutkimus ja historiatietoon.

Ajatuksiani onkin pidettävä samoista asioista tehtyinä
ERILAISINA johtopäätöksinä.
Erilaisina siksi, että ne paljastavat yksilön näkökulman -
valtaa nuoleskelevan yhteisön palvelijoiden näkökulman sijaan.

Minusta on surullista,
että hyvin suuri joukko päteviä,
tekeviä ja ammattitaitoisia tutkijoita tekee lojaalisuuttaan
isäntäänsä kohtaan työtä
joka  yhä tänä päivänäkin vääristää todellisuutta.

Tuosta joukosta on pois luettava tietenkin fundamentalistit
sekä  ordotoksit (oikeaoppiset),
jotka vahtivat jokaista tulosta ja saavutusta
ja päättävät lopulta niiden julkaisemisesta.

Erityisesti tulosten tulkitsemista nämä piirit harrastavat itse.
Itse ensin tuomitsemiensa ennustajaeukkojen tapaan.

++++++

Tällaiseen nykymaailmaan me olemme kasvaneet
ja meidän on elettävä ja koetettava ymmärtää
olemistamme näissä puitteissa.

Totuutta on olemassa,
sen kertomisesta vain päättää hyvin pieni piiri
voidakseen pitää heimon tyhmyyksissä
luovuttamansa vallan itsellään.

Niin pitkään kuin iniminen katsoo maailmaansa lehvien läpi,
vai sanoisinko että tänä päivänä ruusunpunaisten lasien läpi,
hän ei näe mitä inimiskunnalle on tapahtumassa.

Ensisijaisesti tärkeinpänä minä pidän sitä
cheyenne-kansan viisautta,
että inimisen on ensin opittava näkemään se
minkä silmät näkevät.
Sitten on vielä kyettävä hyväksymään näkemänsä.
Sekä omaksumaan.
Se tuntuu helpolta, mutta onkin vaikeampaa kuin uskoisi.

No niin,
nytpä nuo lihat tuossa jo mahtoivat kypsyä sulle poristeessa.
Nostappa Rudolf tuo pikiposki tulen nuoleskeltavaksi,
niin saamma kunnon porokahvit jälkipalaksi ja kyytipojaksi.

Sudet katselivat vesikielelle herahtaen miesten ruokailua,
nielaisivat samaan tahtiin tyhjää nieluaan kuin syöjätkin.

Rakotuli loimuaa
ja hohkaa lämmintä laavuun ja miesten kasvoille.
Nokikyljen nektaria maisteltuaan
ja maha kylläisenä poronpaistista vaipuvat köntsälleen,
hiipivät hetkeksi Höyhensaarille
Aurinko laskee laskemistaan, tehden tilaa tummuvalle yölle.

Jostakin kauempaa saattaa kuulua vieraan suden kaihoisa laulu.
Jos oikein tarkkaan korviaan viitsii höristää...


Kuudestoista luku

"Mustakaavut ovat omassa harhassaan lankeamassa loveen.
Ketään ei kiinnosta pääsiäisen harha.
Murhapäivästä on tullut kaupustelijoiden suuri päivä.
Niiden, jotka murhatun juuri kerrotaan karkottaneen
kiivastuneena isänsä temppelistä muinoin.

Ristille tapetun murhapäivä häilyelee tuuliviirin lailla,
vailla varsinaista ajantietoa, maalis-huhtikuussa.
Lähes kaikki ristikansa kanniskelee murhakapinetta kaulassaan.

Miten olisi jos tuo mies olisi hirtetty?
Olisiko jokaisella itsensä tuntevalla verikristityllä
hirttosilmukka kaulassa?
Sangen kummallisia mieltymyksiä inimiset
ovat oppinsa mukana takoneet päähänsä."

Toteaa Rudolf ja lyö jumalattoman suurella halkopilneessillä
samaan syssyyn paksun kelopölkyn halki.
Säleet lentelevät rantteelle. On puuntekopäivä.

Susilauma on lähtenyt Jamanon johdolla kaartelemaan
kairalle rajoja sekä samalla hakemaan verestä lihaa.

++++++

Riđhhu-Eđeléi nostelee klapeja vanhaan vesikelkan raatoon,
joka kuitenkin on vielä sillä tolalla,
että jo vain sillä saa pilkkeet kämpän portaiden eteen touhuttua.

Pyyhkäisee otsaansa ja toteaa Rudolfille:
"Inimisillä sitä on sellasiaki mieltymyksiä,
että kun kevät alkaa valoisuudellaan muistuttaa
uudesta tulevaisuudesta, siitä otetaan heti vaarin.
Tälläydytään ulkoilutamineisiin
ja mennään puuhastelemaan jotaki joutavanpäiväistä rantteille,
vaikka puita pienimään.
Nooo - tahi katolta lunta nakkomaan,
koiranpaskoja lukemaan ynnä muutakin tähellistä.
Mitä nyt mielen päällä sattuu olemaan."

Johon Rudolf:
"Meneepä kaiken laiskin ja vetelin joutosakki jonnekki
turistirysän juottolaan monot jalassa,
lasit otsalla ja siideripötikkä hyppysissä kehumaan
kuinka kovaa eilen on tultu ihan kauhessa kelissä yksin
maailman korkeimmalta huipulta.
Viiletetty noin vain, sankarpoikana, kaiken maailman willielukoita,
susia ja karhuja pelvoitta väistellen."

Ja että tässä nyt ollaan, ansaitulla siiderillä.
Että kun vielä tulisi joku antavan olonen mimmi
jota pääsisi yöksikin painamaan.
Olisippa siinä sitten helluntaina terassilla tarinaa
taas monen oluen verta."

Räimäsee pilneessin semmosella voimalla kiihtyessään
alupölkkyyn Rudolf, että sekin kompsahtaa halki.
Toinen puolikas lentää liki Lokan kylää
ja toinen
melkein Värriön tutkimusaseman isoon koillisen akkunaan.

"Eiköhän ole jo tauon paikka?"
Asettelee pätiköitä Rudolf ristikolleen,
kyhää istuimen tapaista ja pyllähtää perälleen.

Kurkottaa mustaa nokista pannua tulenloimusta
ja kaataa kuksan täyteen höyryävää kahvia,
ojentaa nokisen kanan Riđhhu-Eđeléille
ja kaivaa sitten taskun syövereistä äkkimakeaa
nokareen suuhunsa.

++++++

Eipä ne paljon eroa šamaaninkaan touhut,
persuksilleen asettuu taljan päälle.
Musta sakiat hiukset valtoimenaan.
Kirjavilla kankaankaistaleilla koristellut.
Aurinko käy jo puolista.
Kun inimisten äänet vaimenevat,
varpusten tirputus nousee äänikynnyksen yli,
samoin urpiaisten ja taviokuurnien vitskutus jyväsäkin ympärillä.

Riđhhu-Eđeléi katselee saunan katon yli avautuvaa kairaa.
Mikään ei liiku, ainuttakaan savua ei nouse.
Tuumii itsekseen, eipä ole tällä seudulla tonttipulaa,
mutta mistä tuon inimisen tietää,
sillä kun on nykysin kaikenlaisia mieltymyksiä ynnä kotkotuksia.
Käännähtää sitten Rudolfiin päin ja sanoo ääneen:

"Siitä piti tässä kerran puhumani,
että nykyisin inimisillä tuntuu olevan aivan anhiton
kiinnostus kaiken maailman mysteereihin ja kummallisuuksiin,
päinvastoin kuin kaikkeen järkevään, luonnolliseen,
loogiseen tahi paikkansapitävään.

Minusta kuule vaikuttaa siltä että mitä höpsömmästä on kyse,
sitä helpommin siihen litskuun saadaan inimiset sidottua
sellaisella näkymättömällä siteellä jonka se itse laatii,
itse sitoo ja itse sitten koittaa pyristellä irti.
Joku ketku vierestä vain katsoo,
nauraa partaansa ja korjaa potin."

++++++

"Ajetteleppa hyvä mies vaikka tuota yliluonnollisuutta!
Yliluonnolliseksihan kutsutaan ihan yleisesti kaikkea
sitä mitä inimisjärki ei ymmärrä. Ei osaa selittää.

Mustakaavut pakkautuivat selittämään sellaisiakin
ilmiöitä yliluonnolliseksi eli oman jumalansa aikaan saamaksi,
joiden alkuperän he itse tiesivät.
Wallanhimo oli niin ehtymätön.

Tähän päivään mennessä kukaan ei ole onnistunut
tuottamaan yhtäkään yliluonnollista asiaa,
todella huomattavasta miljoonan $ollarin rahapalkinnosta
huolimatta. Silti niihin uskotaan,
vaikka lähes kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa."

++++++

"Entä nuo ihmeet sitten?
Ihmeiksi voidaan hyvällä syyllä sanoa kaikkea sitä mitä
heti alkuun ei ymmärrä tahi hoksaa.
Yleensä käykin niin että ihminen nolostuu jonkin verran
tilanteesta riippuen kun asia sitten paljastuu.
Loput on höynäytettävissä ja pysyvät.

Vuosituhansien saatossa ihmeiksi on luettu ukkosen
jyrinät ja salamat, sateenkaaret, usvat ja sumut ym.
Yksinkertaisemmasta päästä tässä nyt ne mainiten.

Markkinakoneisto hyödyntää nykyisin erinomaisesti
tätä turhamaisuuden peilikuvaa,
paradoksia, esimerkiksi,
vaikka myymällä keski-ikäisille naaraille ryppy- ja kauneusvoiteita
ihmeitä aikaan saavana
tahi urokselle Roi-Roita hännän jatkeeksi.

Sinällään kaikki täysipäiset inimiset tietävät
ettei sellainen ole mahdollista,
mutta turhamaisuus panee kuitenkin ostamaan
ja rahalla hankitun ihmeen näkee tapahtuvan peilistä.
Sehän ei tunnetusti valehtele.

Juuri tähän perustuu "petkutus",
kukaan ei tule valittamaan ja vaatimaan rahoja takaisin,
koska tunnustaisi samalla oman tyhmyytensä.

Se on vaikea paikka,
taloudeliset menetykset kärsitään mieluummin vaiti.
Päinvastoin ollaan iloisia jos joku tuttava on yhtä toope."

++++++

"Mehän tässä jo kerran tuolla pirtissä puhuttiin taioista!
Taiat ovat kaikki tyystin, ensimmäisestä vihonviimeiseen,
temppuja jotka on kehittänyt tavallisia ihmisiä nokkelampi mestari.
Niitä täytyykin kunnioittaa. Siis objektiivisesti.
Taitona, osaamisena, tekniikkana.

Tietty. Taikurit, taikatemput ja -esitykset kuuluvat
tähän päivään, viihteeseen.
Ei niissä mitään yliluonnollista ole.
Tavallansa jokainen tempuista, vähäisinkin,
on ajattelun tai mietinnän tulos.
Huippuammattitaitoa.
Loogisen tahi lateraalisen, teknikon tahi kylähullun."

++++++

"Mitä taasen magiaan tulee
niin sillä saadaan ja tarkoitetaankin makeampaa taikaa,
sellaista joka saa jo hieman niskakarvat pörhölleen.
Magialla tuodaan tunnetta esitykseen.
Laitetaan tarkkaajan pää yhä enempi pyörälle,
jotta tarvittavalla hetkellä katse ynnä kuulo
on mestarin tahtomassa,
varmasti väärässä suunnassa.

Magialla käsitetään siis hieman samantapaisia asioita
kuin taioillakin.
Lisäherkkuna siinä on ripaus mystiikkaa
ja salaperäisyyttä sekä lavastamista."

++++++

"Noituus on mustakaapujen tuoma lisämauste, pilkka-ase myös
ja samalla väline jonka avulla inimisiä voitiin syyllistää
ja eliminoida jos oli tarve.
Jos joku tomppeli oli omien vallahimojen tiellä...

Nykysin sillä tarkoitetaan lähinnä samaa kuin taikuus ja magia.
Siinä ympätään mikäli vaan mahdollista,
vielä enemmän ääni-, savu- ja valoefektejä esitykseen.

Mukaan mahtuu elehtimistä, (näyttelemistä) tanssia,
transsiin vaipumista sekä matkojen tekoa.
Manauksia ja kirouksien saattamista ja niistä vapauttamisia.
Käytänössä silkkaa silmänlumetta, täyttä humpuukia.
Juuri sen yleisen stereotypian mukaista koiran oksennusta.
Samat konstit on haalittu käyttöön myös
mustakaapujen lahkojen jäsenkeräysriennoissa.
Pitkin poikin.

Tuo edellä mainittu on kaikki vaikkapa rekvisiittaa
nykyajan šamaaniksi itseään kutsuvan uskottavuuden
kohentamiseksi, kuin myös sosiaalisen aseman
korostamiseksi tehtävää toimintaa.

Aidosti havaintoja ja huomioita tekevä
ja niistä oppinsa saanut šamaani ei moista riekkumista tarvitse.
Hän on tasapainoinen ja vakaa.
Tietäjä ja heimonsa auttaja kaikessa vaatimattomuudessaan.

Nykyisin šamanismia ollaan tekemässä muoti-ilmiöksi
joidenkin HUU-HAA-henkioppisten kuppikuntien järjestämillä
hinnakkailta kursseilla.

Šamaaniksi "pääsee" joka tapauksessa.
Halutessaan.
Rahalla tai tyhmyydellä."

++++++

"Tavallinen iniminen pitää suggestiota lähes yliluonnollisena
vaikka se onkin vain opittu, opittavissa oleva taito
jolla saadaan oma tai joukkion mieli alistumaan näennäisesti
järjettömälle (yliluonnolliselle) toiminnalle.
(hurmos, näkyjen näkeminen, kielillä puhuminen, ym.)

Samaa ominaisuutta hipoo karismaatisuus,
joka voi olla myös jonkun inimisen luonnollista suggestiokykyä.
Sitähän monikaan ei kerro,
onko se luontainen taipumus vai opittu, opeteltu,
harjoiteltu taito.
Siinä on hajuero, sillä dramaattisempi vaikutus on,
jos sitä luullaan aidoksi

Musiikki, muodossa tai toisessa on jo aikojen alusta
kuulunut suggestion instrumentteihin.
Nykypäivänä sen rooli erittäin vahvana vaikuttajana
on entistäkin helpommin havaittavissa.

Se on samalla tämän ajan keino paeta todellisuutta.
Selviytymiskeino, joka antaa edes hetkellisen tauon
tähän järjettömään elämän rytmiin ja –tyyliin.
Sanon onneksi, vaikka itse en niin kiivaasti tavoittele
nirvanaa tahi valaistumista juuri musiikin avulla."

++++++

"Vielä sinulle ystäväni Rudolf pari vaatimatonta,
joskin vakavaa sanaa manipulaatioista,
alamma sitten taas hommiin jotta saamma tulen pätsiin
ja paistin uuniin... Aaah...

Niin, manipulaatio on taito ja oppi siitä miten iniminen
saadaan ensin uskomaan johonkin,
mihin hän ei luontaisesti usko.
Sitten toimimaan ja käyttäytymään manipuloijan
haluamalla tavalla.

Jo sanaa manipulaatio vältellään.
Monikaan instanssi ei käytä sitä lainkaan,
puheet kääntyvät aivan toisaalle,
jos joku tumpelo sattuisi ottamaan asian esiin.
Manipulaation esiinnostajia yleensä
leimataan populisteiksi.

Varhaisimpina aikoina,
silloin kun luku- ja kirjoitustaito oli vain harvojen ulottuvilla,
manipulointiin riitti karismaattinen esitys,
hieman savua, hieman tulta, verta ja
valheita ym. mieltä koskettavaa.

Jeesuksen keksimisen aikoihin muutamat hallitsevassa
asemessa olevat älyköt keksivät
jalostaa manipulaatiota hienovaraisempaan suuntaan.
Pelinappulaksi ja jalostettavaksi otettiin köyhien ja onnettomien
suosioon kavunnut alkukristillisyys.
Sitä värittämällä sekä vanhojen uskomuksien ja myyttien
sotkemisella keskenään syntyi ihmiskunnan tähän saakka
ylivoimaisesti ylivertaisin ja tehokkain tuhoamis- ja murhaoppi.

Sitä on loistavasti hyödyntäneet monenmoiset
keisarit, kuninkaat ja paavit.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä Usan presidentti,
joka listityttänyt irakilaisia oman Jeesuksensa nimissä.
Muista pienemmistä pirulaisista puhumattakaan.

Vähäiset ei ole toki Stalinin ja Hitlerinkään saavutukset,
mutta kyllä ne mustakaapujen saavutuksille häviävät kepeästi.

Kokonaisia kansakuntia ja kulttuureita on tuhottu
tuon ristiin verhotun ahneuden ja omistamisen himossa.
Esimerkiksi riittää Etelä-Amerikan intiaanien
murhaaminen, ryöstäminen,
jossa mustakaavut onnistuivat tuhoamaan
liki 40 miljoonaa ihmistä.

Hävittivät neljä kulttuuria maantasalle.
Ryöstivät ja raiskasivat ja tappovat kullanhimossaan
niin putipuhtaiksi, ettei siitä vieläkään ole toivottu.
Vaikka aikaa on kulunut jo lähes 400 vuotta.
Likimain samoihin suoritteisiin yllettiin myös
Pohjois-Amerikan, Afrikan ja Siperian seuduilla.

Kuitenkin koko toiminnan tavoitteena on alusta alkaen
ollut ihmisten ja väkijoukkojen hallinta eli valta.
Sekä sen lisäksi tietenkin taloudellinen menestys.
Mustakaapujen uskonto on vain pelkkä väline
ryöstölle ja kurjuudelle.

Sitä mukaa kun ihminen on "sivistynyt – jalostunut",
sitä hienotunteisemmaksi tuo manipulaatio on muokkautunut.
Se elää keskellämme 24 tuntia vuorokaudessa,
jokaisena päivänä vuodessa,
koko elämämme ajan.

Sen tajuavia ja sen vaikutuksesta
määrätietoisesti eroon pyrkiviä persoonia
mikään ns. sivistynyt yhteiskunta l. yhteisö
ei kohtele samalla tavalla suopeasti
kuin muuta alistunutta lammaslaumaansa.

Manipulaatiosta ulos,
vapaaksi pyrkivät leimataan hyvin monenlaisilla leimoilla.
Vaihtoehtoja on mielisairaista hullujen ja kylähullujen kautta
perverssiyteen ja epänormaaliuteen.

Lopputulos on että vain harvat jaksavat pyristellä
sitä päällään olevaa, tyystin omat ajatukset
lamaannuttavaa seittiä vastaan niin pitkään,
että heillä olisi mahdollisuus saada jotakin aikaiseksi.
No joitakin esimerkkejä maailmalta kyllä löytyy."

Riđhhu-Eđeléi toppasi monologinsa kuin seinään.

Viskasi kintaansa liiterin katolle,
koppasi keosta sylillisen kalikoita ja kääntyi saunalle
ja tokaisi mennessään:
"MiNÄ SE LÄMMiTÄNKi NYT SAUNAN!
TULi VAAN SEMMOiNEN MiELTYMYS."

Susilaumaa ei kuulunut mailla ei halmeilla
joten Rudolf kampesi uuden alupölkyn paikalleen,
sille uuden uhrin ja moikasi sitten taas pilneessillä romakan iskun,
säleitä lenteli sinne tänne ranteelle.
Toinen pölkyn puolio lensi Moskuvaaraan
ja se toinen Tulppioon.



Seitsemestoista luku

Maaliskuu oli saatu jollekkin mallille Pottukämpällä.
Wiimeistä päivää eleltiin.
Ilman suurempia kommelluksia oli maalinen selvitty.

Mikäpä valmiissa maailmantaloudessa oli olla,
eines oli syötävää,
maukasta perusruokaa ilman joutavia kotkotuksia.
Katto pään päällä sateen varalta.
Puita takassa loimuamassa.
Susilauma vartiossa.

Uusliberalismi kurjisti maailmaa Ambomaalla, Kiinassa ja Intiassa.
Tokihan rupusakki oli kusessa joka puolla,
mutta aivan Pottukämpälle saakka se ei sentään vielä ulottunut.

Ainoat kot-kot-kotukset olivat riekkoa
joita Rudolf pyydysti langalla.
Syötiinpä kämpässä jänespaistiakin tihepäähän,
langalla sekin hankittua,
mutta eipä ollut osunut joukkoon kielenkantimiltaan löysäpäistä
joka niistä olisi iltapäivälehtiin juttua saattanut.

Viime viikolla poromiehet toivat pailakalla joitakin tykötarpeita
sekä susilaumalle jääkampuraisia poronruhoja järsittäväksi.
Runoja sekä muutama tainakka.

Niistä oli Riđhhu-Eđeléi sopimukseen päässyt
ja sitten tehnyt poromiesten kera kaupan
että hän ostaa ne sitä mukaa täydestä hinnasta.

Toivat lisäksi vasullisen jäädytettyjä Lokan siikoja
sekä kolme tyroksikopallista pottuja
ynnä ruisleipää jonkun Lokan emännän paistamaa.

Voi oli pitänyt ottaa Kavakan kaupalta
kun kukaan ei sitä enää alkanut tekemään edes maksua vastaan.
Kirnunkin olivat ämmät hamekankaan kera antaneet
kansanedustaja Seurujärvelle
onnea ja pitkää ikää helvetissä toivottaen.

++++++

Siinä olivat rantteella laavutulilla koko remmi.
Ukko ja Rudolf ja koko hukkalauma.
Mustakylkinen kana punaisilla hiilillä varimassa.
Siiat molemmilla loimossa.

Riđhhu-Eđeléi rykii ja köhii,
ottaa taas pussukastaan jotain ja nakkaa tuleen.
Makealle tuoksahtava savu pöllähtää
ja haihtuu sitten tuuleen.
Ani-Opoi vilkaisee Ajuniin, iskee silmää Orkalle.

Susinartulla alkaa olla jo se aika menossa,
että osaa pahkeinen silmäniskusta ja muutamasta hellittelystä
toksata hampaat pers'kylkeen.
Merkiksi että juoksut on juostu tältä vuodelta.

++++++

Wanha Šamaani aloittaa:
"Jatketaanpa siitä mihin tässä pariviikkoa sitten jäätiin.
Jokahinen iniminen,
oli kuinkakin mistä kotosin ja mitä rotua tai heimoa tahansa,
on yksilö ja yksilönä sitä kunnioittaa loppupeleissä.
Jokaisella on nimi niin kuin meillä kaikilla täällä.
Yksilön merkkinä.
Niin kuin eläimellä oma erityinen tuoksunsa
viestiksi muille samansukuisille.

Minullakin on tietenkin se nimi jonka sain lapsena vanhemmiltani,
Labuta, "poika joka puhuu paljon".
Lisäksi minulla on luontoon liittyvä salainen nimi.
Nimi jolla vain minä lähestyn ja puhuttelen esi-isieni henkiä.
Lisäksi on minulla vielä se nimi jolla te minua yleisesti kutsutte;
Riđhhu-Eđeléi eli Myrskytuulen Susi.

++++++

Voimaeläimeni on siis susi joka edustaa minua itseäni.
Susi jakaa kanssani samat voimat sekä tunnemaailman asiat
ja muunkin maailman kanssani.
Siksi minulla tämä ystävälaumakin on jatkuvasti lähelläni.

Opettaja saapuu, kun oppilas on valmis.
Tätä ikivanhaa viisautta heijastelee susi,
joka ilmestyy voimaeläimenä ehkä uniin tai mielikuviin.
Vahvimmin se kiinnittyy itseen silloin
kun sen kohtaa silmästä silmään.

Minulle näin kävi warhan, kun olin vielä murrosiässä,
nuorukaiseksi muuttumassa, neljätoistavuotias liki.

Tiesin sudesta jo kohdatessani, sillä isoisäni kertoi:
- Tiedät silloin olevasi samassa seurassa kuin
muinaiset siperialaiset ja intiaanit,
joille susi opetti osan pyhistä asioista.
Susi on ihmisen veli, joka opetti ihmisen metsästämään
ja ylipäätään pysymään hengissä.

- Niin voimaeläin susikin metsästää,
mutta vain filosofian, psykologian, uskonnon, taiteen
sekä kaikenlaisen muun
elämisentaidon ja hengenravinnon maailmassa.

- Se vie uusille poluille ja nuuskii kaikkea,
mikä saattaisi antaa elämälle merkityksen.

++++++

Voimaeläin-tietous esiintyi ammoisina  aikoina monien
eri kulttuurien suullisissa tarinoissa
ja siirtyi perintönä eteenpäin.
Muinoin iniminen ja luonto olivat paljon
läheisemmässä tekemisessä ja yhteydessä kuin nykyisellään.

Voimaeläin on tullut tunnetuiksi tänä päivänä
erityisesti intiaanien kautta.
Heistä on vihdoinkin alettu kertomaan
myös oikeaa asiaa lännenfilmien stereotypioiden ohella.
Onneksi. Viime hetkellä.

Siperian heimot ja intiaanit uskovat
että ihmisen syntymähetkellä eläin yhdistyy syntyneen sieluun
ja auttaa tätä eteenpäin elämässä antaen voimaa ja ohjaten.

Niin sanotusti sivistyneeltä valkonaamalta tämä käsitys puuttuu
etupäässä mustakaapujen toimesta suoritetun
aivopesun toimesta.

Myös eurooppalaisilla muinaiskansoilla
on ollut käsitys voimaeläimistä,
mutta se on haalistunut jo aikojen saatossa
heti monoteismin saadessa sijaa sen ajan halitsijoiden päissä
ja sitä mukaa myös alamaisissa.

Voimaeläin antaa meille apua, elämänohjeita, turvaa ja energiaa.
Harvapa tullee ajatelleeksi, että lapsuuden uniriepu,
muinoin turkis, on omalla tavallaan sekin voimaeläin,
se tuo ja suojelee unta.

Wanhoina aikoina vielä;
eläimet olivat eläimellisiä sisaruksia
jotka näyttivät kuinka elää
ja auttoivat ymmärtämään elämän ja kuoleman saloja.

Hyvä keino löytää oma voimaeläin on itsetutkiskelu
jolloin vastaus itse itsellesi esittämään kysymykseen
omasta voimaeläimestä kumpuaa jostain alitajunnan
syyvyyksistä.

Voimaeläin voi löytyä myös unien kautta tai siihen voi
törmätä aivan sattumalta luonnossa liikkuessaan.

Moni pitää omaa voimaeläintään niin tärkeänä elämän kulmakivenä
että eläessään kantaa sitä aina symbolisesti mukanaan.
Joku haluaa että se Manalaan astumisen jälkeen tehdään
patsaaksi haudalle takaamaan sielunrauha
pitkällä matkalla esi-isien maahan.

++++++

Tulkoon tämä nyt sanotuksi sinulle Rudolf,
jokaisella tietäjällä on oma merkkinsä, tunnuksensa.
Se on itsensä mietittävä ja päätettävä,
olkoonpa se sitten kopio jostakin vanhasta perityvästä
tai vaikka tarkoitusta varten kehitetty ja suunniteltu.

Se on merkki, jonka käyttöön on vain omistajallaan oikeus.
Se on merkki joka hänen on itse tehtävä,
oli se sitten rummussa, amuletissa
tai vain muuten henkilökohtaisen omaisuuden merkkinä.

Se on yksinäisyydessään esiteltävä esi-isien hengille
ja saatava jokin merkki,
että se hyväksytään heidän maailmassaan.
Muut älköön merkkiä käyttäkö koskaan.

Useiden heimojen tietäjät ovat lisäksi pyytäneet esi-isiltään
jonkun symbolin taivaanpiiristä.
Ja onpa usein šamaanirumpuun on merkittynä symboleja
jotka vain hän itse tietää ja osaa tulkita.

Mutta siinä tällä erää kaikki, meillä on kyllä aikaa.
En minä raaski kuollakkaan tällaisissa ihanissa olosuhteissa.
Tämähän on kuin Paratiisi.
Tyystin toinen maailma, hiljainen, kiireetön luonnon syli,
herkulliset eineet, kevät ja muuttolinnut saapumassa.

Pian täyttää elämänjanoisten otusten riemunlaulu koko kairan
ja sillä erotuksella meihin inimisiin että
yksikään niistä luontokappaleista ei saastuta taikka
tuhoa luontoa tippaakaan elämisensä vastapainoksi."

++++++

Siinäpä olivat Lokan rasvaiset siiat loimuttuneet
herkulliseksi lounaaksi
joka ei kyytipojaksi voitakaan isommin kaivannut.

Jälkinäytös oli mustakylkisen pannun sisältö kuksissa höyryävänä.
Aurinko kutitti nokkaa, ukot suorivat itsensä laavun taljoille
ja susilauma oijusteli kylkiänsä auringolle suudeltaviksi.
Kiire ja hoppu sai mennä.
Jos sitä nyt tässä atmosfäärissä oli koskaan ollutkaan.


Kahdeksastoista luku

Huhtikuu jo puoliväliin ehättänyt.
Talven selkä taitettu, pantu nippuun ja paketoitu.
Sidottu tiukalla vitsaksella ettei pahkeinen takatalveksi vaan ylly.
Talvi on kammitsoitu.
Laitettu kiinni kuin Värriön posti.

Niin pian suinkin kun vain aamunkoi ehättää virkaansa,
alkaa Pottukämpän rantteella niin perusteellinen sirkutus ja lirkutus.
Sirinä ja hirinä. Vitskutus ja litskutus.

Pulmusetkin ovat saaneet muuttonsa jo sille mallille,
että siinäpä oli nyt oikein hyvä,
Riđhhu-Eđeléin ripottelemille jyville nokkimaan alkaa.
Viimeistelemään einestankkausta ennen tunturinlaelle lähtöä.

Parisatapäinen partti pyrähteli samaan tahtiin oksille
kun hukkalauma pihassa pyöri ja häräköi.
Seuranaan anhiton määrä muita siipiveikkoja.
Taviokuurnia, punatulkkuja, tiaisia joka lähtöön sekä urpiaisia
ja serkkujaan tundraurpiaisia.
Muutama selkoseen hairahtunut viherpeippokin seassa.

++++++

Etelänpuolen seinän viereen oli jo paljastunut loma,
ylivuotista heinää pilkisti vierustalta ja katolta valuva
tippa oli merkannut oman reikäjononsa kinokseen.

Ukko Riđhhu-Eđeléi ja Rudolf
olivat jo aamusta vääntäytyneet asennolle,
pistäneet tulen laavun eteen ja istuivat taljoilla.
Mustakylki hoiti pannun virkaa parhaansa mukaan.

Šamaani pössytteli piippuaan, tarkkaili säämerkkejä.
Elämä vaikutti tämän inimisparin kohdalla olevan niin
vakailla urillaan kuin suinkin
ja lisäksi niin järkähtämättömän tasapainoiselta,
ettei sitä heilauttelsi mitkään maailman palot.

Nooo - lukuunottamatta ehkä maailmanloppua tahi
jotain muuta äkillistä.

++++++

Rudolf vilkaisi Riđhhu-Eđeléihin,
näki selvästi että se oli taas aloittamassa tarinaansa.
Elkeet oli sen laatuiset.
Rudolfkin oli jo alkanut oppia lukemaan inimistä.
Mikä oli ollut operaation tarkoituskin. Tietty.

Siinä taas alkoi kaivella kuvettaan,
pussejaan joita killui vyöllä.
Jokaisessa oma värinauhansa merkkinä.
Lopulta väri tämmäsi ja siitä hyppysellinen jotakin nuotioon.
Taas tuo tuttu makeahko tuoksu pyörähti nokassa.

++++++

Riđhhu-Eđeléi rykäisi ja köhi tuttuun tapaansa
ja aloitti sitten:
"Seremoniat, Rudolf hyvä,
seremoniat ovat minusta näkyvin osa šamaanikulttuuria.
Mutta käytäntö on suorastaan erinomaisen kirjava
eri kansojen kesken.
Tokihan nyt muutama yhtenevyyskin löytyy.

Yleensä ajankohtana on ilta tai yö.
Joku toiminto keskittyy auringon nousuunkin.
Kuten tämä minun joka aamuinen tervehdykseni huomenelle.

Pääelementtinä on enimmäkseen tuli,
roviona (kokkona) nuotiona, soihtuna, kynttilänä.
Enimmäkseen siis elävä tuli.
Harvemmin takan tahi muun tulipesän ääressä.

Hm, no jos tarkemmin ajattelen, niin mikseipä jossakin
perinteisessä ruoanvalmistustavassakin olisi
seremoniaalisia aineksia.

Tulesta syntyvä savu luo tuoksullaan ja visuaalisuudellaan erilaisen,
lähes suggestiivisen, kiehtovan polun, joka auttaa keskittymiseen.

Ääniefektin tuottavat rumpu/rummutus, helistimet, kalistimet, pillit
ja nuotion-, tietäjän- ja seremoniaan osallistuvien yhdistyvät äänet.
Niillä hallitaan tempoa.

Tanssiminen tai huojuminen šamaanin tai osallistujien
osalta kuuluu useimpien heimojen tapoihin
aivan koko pallollamme.
Se on yhteenkuuluvuuden lujittamista.

Sitten on vielä pukeutuminen asianmukaisesti,
kunkin heimon tapojen ja normien mukaisesti.
Nuo edellä mainitut asiat yhdistettynä
tekevät joukkotapaamisesta seremonian.

++++++

Tietenkin tietäjällä on erinäisiä asiaankuuluvia seremonioita
aivan henkilökohtaiseenkin käyttöön, esim. tuo rummun pyhittäminen
ja jo mainitsemani herääminen huomeneen.

Rumpu vihitään vain itselle koska sillähän tehdään vain hyvää.
Ensin valitaan maastosta paikka,
joka on ympäröivää maastoa korkeammalla.
Siellä pitää olla jokin luonnon muodostama keskipiste,
iso kivi, vanha puu, kelo tai kanto.

Nuotio sytytetään jokaiseen neljästä ilmansuunnasta.
On tärkeää, että nuotiot ovat oikeissa ilmansuunnissa.
Ellei muuta konstia ole niin ne tarkistetaan kompassilla.
On siis painettava hyvin mieleen mistä ilmansuunnasta
mitäkin voimia saa rumpuunsa tulevaisudessa.

Vihkiminen aloitetaan sinisen hetken koittaessa,
juuri ennen hämärän tuloa.
Vihittävää rumpua hiljaa rummuttaen
kuljetaan nuotioitten ympäri myötäpäivään seuraavasti:

Keskipisteen kautta pohjoisnuotiolle.
Se kierretään kaksi kertaa.
On ajateltava ja pyydettävä samalla asioita,
jotka liittyvät henkisiin voimiin.
Pohjoisesta ilmansuunnasta saadaan näin ladattua rumpuun
ja itseen juuri näitä voimia.

Sitten keskipiste kerran ympäri
ja siitä itänuotiolle ja se taas kaksi kertaa.
On ajateltava samalla tulevaisuuteen ja siihen liittyviä asioita.
Aurinko nousee idästä ja uusi huomen tuo tullessaan uusia asioita.
Itäinen ilmansuunta antaa rummulle voimia tulevalle
ja uuden oppimiselle.

Jälleen kierretään keskipiste kerran
ja jatketaan etelänuotion ympäri kahdesti.
Nyt ajatellaan fyysisiä voimia ja jaksamista.
Näitä voimia saa eteläisestä ilmansuunnasta.
Missä valo, siellä elämä.

Lopuksi vielä keskipiste kerran ympäri
ja siitä länsinuotiolle, joka taas kahdesti ympäri.
Siellä on auringonlasku, esi-isien aika,
menneisyys ja historia avuksi tuleville asioille.
Lopuksi sitten takaisin keskipisteeseen.

Näin rumpuun latautuu juuri niitä asioita, joita šamaani tarvitsee.
Ei tarvitse erikseen pyytää tai ajatella niitä asioita,
joita ei rumpuun halua,
mutta kaikki nuotiot on siitä huolimatta kierrettävä.

Näin on rummut vihitty šamaanirummuiksi ammoisista ajoista lähtien.
Vihkimätöntä rumpua voi käyttää vain koristeena.
Rumpu on vihkimisen jälkeen vain henkilökohtainen,
eikä sitä saa lainata missään olosuhteissa.

++++++

Kuten olet ehkä havainnut, "oppilas",
minä tervehdin huomenta joka aamunkoissa.
Siksi menen ulos ennen muita aamupuuhia:

Heitän hyppysellisen leipäviljaa itään,
sillä meidän on syötävä jokaisena huomenena.

Ripottelen hyppysellisen suolaa etelään,
valolle, eli elämälle, sillä elämä on minulle kallisarvoisin.

Varistan hyppysellisen tupakkaa länteen,
esi-isieni hengille jotta heidän aikansa kuluisi levollisesti.

Heitän muutaman kuivatun mustikan pohjoiseen,
koska meidän on tultava toimeen hämärässä ja jopa pimeässä.

++++++

Kunkin heimon seremoniat voivat perustua hyvinkin monille eri asioille:
Sadon tai metsästysonnen vuoksi.
Kiitokseksi metsän antimista. Vuoden kierron juhlistamiseksi.
Syitä lienee enemmän kuin niitä kerkiää muistiin lähättää.

Riititkin ovat eräänlaisia seremonioita.
Niillä on vain usein hyvin pikkutarkat säännöt ja määräykset
niin pukeutumisen kuin käyttäytymisenkin suhteen.
Siis paljon vähemmän individualismia kuin seremonioissa.

Usein myös ajankohta määräytyy auringon tai tähtien asennon mukaan.
Ihmisiä koskevissa asioissa yleensä kehitykseen liittyen.
Sukupuolisuuteen liittyviä riittejä on lukuisia.
Niissä voi olla laskettavia päivämääriä
ja aivan fyysisiä havaintoja joiden perusteella ajankohta määräytyy.

Yleisesti voisi sanoa, että jo inimisenlapsen syntymä on riitti
ja siitä eteenpäin koko tuleva elämä.

++++++

Riitiksi on luettava myös elämän loppumiseen liittyvät asiat,
joita on pidetty näihin päiviin saakka kuitenkin
erittäin luonnollisina, asiaan kuuluvina.

Vasta nykyajan iniminen hulluuksissaan on alkanut
rakastaa itseään niin paljon,
että mielettömyydessänsä haluaa ikuista elämää.
Ei suostuisi kuolemaan, ei haluaisi tunnustaa kuolemaa.

Joillakin intiaaniheimoilla oli muinoin tapana viedä
vanhukset heidän omasta pyynnöstään kuolemaan
jollekkin pyhälle paikalle,
yksinäisyyteen, rauhaan,
jotta kuoleman tapahtuma voi tulla arvokkaasti.

Nykypäivänä wanhuksen kunniallinen kuolema on harvinaisuus.
Vain varakkailla wanhuksilla on varaa kuolla arvokkaasti.
Huono-osaiset joutuvat odottamaan hoitovuoteillaan
toiseen maailman siirtymistä.
Joskus hyvinkin kurjissa ja ala-arvoisissa oloissa.

Lisäksi on vielä hautaamiseen ja hengen
matka-valmisteluun liittyvät toimenpiteet.
Useinmiten hyvin tarkat ja huolella suoritettavat.
Nekin ovat riittejä.
Hyvin tärkeitä riittejä.

++++++

Nykyihmisen riitiksi voi vaikka lukea esimerkiksi sen
kun illalla laittaudutaan parhaimpiinsa,
niin naaman kuin vaatetuksenkin osalta.
Se on pariutumisen- ja hedelmällisyyden riitti
niin naaraan kuin koiraankin osalta.

Tällaiseen käyttäytymiseen meidät ajaa syvällä
sisimmässä piilevät tiedostamattomat tuntemukset:
”Näin vain tulee tehdä, jotta saa seuraa.”
”Näin aina tehty.”

Entistä hullummaksi ihmisen käyttäytymisen ovat
saanet muodin ja tyylin luojat.
Nykyisinhän kunnon aikaansa seuraava trendikäs ihminen
laittautuu hienoksi vaikkei seuraa lähtisi etsimäänkään.
Erikoista, hyvin kummallista järjellä ajatellen.
Näin vaan kuitenkin on.

No tietenkään tuo viimeksi mainittu ei ole muuta kuin
manipuloitua ja opittua käyttäytymistä, ei mitään perittyä,
vaikka se siltäkin joskus tuntuu. ONNEKSI.
Sanon minä. Siitä pääsee eroon poisoppimisella.

++++++

Tiristäppäs sitä mustaa kanaa, josko siitä
kuksallinen vielä heruisi!...

...šamaanihan voi periaatteessa uskoa vaikka mihin.
Tosin aidosti kristittyjä tai islamilaisia šhamaaneja
sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole olemassa.

Nykyajan suomalainen tapakristitty kai voinee
toimittaa kyseistä virkaa ja tehtävää
jos oma kantti pitää ja hän luulee uskottavuutensa säilyvän.
Vaarana tosin on itsensä naurettavaksi tekeminen
niiden silmissä jotka asioista jotakin tietävät.

Esimerkiksi jos sinä Rudolf jaksat kyköttää ja
kuunnella kaikki nämä minun ajatukseni kokonaiteen saakka,
osaat kyllä taatusti erottaa aidot tietäjät komeljanttareista.

Jos taas ajatuksena on vain kaupallinen hyödyntäminen,
silloin lienee aivan sama mihin tietäjäksi itseään kutsuva uskoo.
Vaikkapa lumiukkoon tai joulupukkiin.
Sillä ei ole merkitystä.

Eikä minusta suinkaan huono ajatus ole että tällaiset
”väärät šamaanit”, ennustajat, povarit, selvännäkijät ja noidat
paljastetaan suurelle yleisölle huijareiksi.

Sillä totuus on, ettei tulevaa kohtaloa pysty kukaan ennustamaan,
eikä huonoa tai hyvää onnea taikomaan.

++++++

Ylipäätänsäkkään uskonnot eivät liity šamanismiin
millään muulla tavalla kuin että,
niiden toimesta tietäjät on yritetty tuhota tai sopeuttaa
kulloinkin vallalla olevaan oppiin.

Laajalla valheiden verkolla on yritetty hävittää ja
lamaannuttaa koko šamanismi.
On yritetty häpäistä ja polkea lokaan koko tietäjäkulttuuri.

Myöntää täytyy minunkin,
että siinä on kyllä aika hyvin myös onnistuttu,
huu-ha-haata on tuotu lomaan käsittämätön määrä sekoittamaan asiaa.

Taantuma on ollut todella laaja,
parin tuhannen vuoden aikana on harpattu
lähes sama janallinen taakse päin.
Onneksi nykyisen tiedon kehityksen avulla
se on jälleen saatu elpymään.

Valoa on näkyvissä, kiitos kuulunee ennen kaikkea kulttuuri-ihmisille,
kaikista vääristäkin tulkinnoista huolimatta.
Sekä niille muutamille vielä kaupallistumattomille šamaaneille
jotka jaksavat tässä kulutushysterian puristuksessa elää ja olla.

++++++

Toisaalta, kuinka sellaista joka on tullut ja tehnyt
pesän ajattelevien ihmisten päähän omatoimisesti,
vapaaehtoisesti, tiedonjanosta, voidaankaan kokonaan tuhota
sellaisten toimesta, joiden omat ajatukset ja toimet ovat vain
onnistuneen manipulaation tulosta?

Kokemattomampikin tietäjä osaa vastata tähän:
EI MITENKÄÄN!

++++++

Ja nyt turvat kiinni ja kahvelle,
tulipa sitä taas kerta-annos,
että oikein sydäntä rytkäyttää.

Siinä nyt tällä erää kaikki, aikaa on,
vaikka toinen vuosi jos et ala päästä kärrille.
Kun minä olen saanut oman osani kerrottua,
sinä saat muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan
jossa voit alkaa soveltamaan käytännössä tietoa.
Käyt sitten täällä aina tekemässä selkoa miten menee.

Muista Rudollf,
wiisaus on sitä että osaa käyttää tietoa
ja hyvyys sitä että käyttää tietoa oikein ja pyyteettä.

++++++

Ukko kaivoi massin, latasi piippunsa.
Oppitunti oli päättynyt. Sytytti kekäleellä tupakan,
sitten ojentautui taljalle pitkäkseen,
vasen käsi pään alle taitettuna.

Hukkalauma kyllästyi hulmuamaan,
vetäysi ukkojen tykö ja asettui aloilleen auringon lapsiksi.

Siinä makasivat laavun liepeillä koko kinkerpiiri
kaikelta maailman kouhotukselta rauhassa.
Pottukämpällä oli kaikki hyvin.

Mustakylkinen pannu yritti sihahdella huomion herättämiseksi,
mutta ei onnistunut siinä.


Yhdeksästoista luku

Valo lisääntyi yhä.Tuntui että hangen alla piilevä
elinvoima pian tursuaa lumenkin läpi
ja räjähtää pian käsiin.

Tai mitä outoa tuossa nyt pohjoisen asukeille voisi olla?
Niinhän on tapahtunut ainakin viimeisen 10 000 vuoden ajan,
jos tiedemiehiin on yhtään luottamista.

Ovi parahti,
hukkalauma tolvasi ulos perässään peskiin
pukeutunut Riđhhu-Eđeléi.
Rudolfkin astui kämpästä rantteelle
tukka hieman pörhöllään päähineen alta.

Samassa aurinko sattui nokkaan ja alkoi hyväntuulinen pärskintä.
Rudolfin päähine lensi lätäkköön,
jossa yön jäljiltä vielä kevyt riite oli,
niin ettei kuhmuinen huopahattu ennättänyt loskaantua.

Koukkasi sen sieltä ja kopsautti polveensa,
haroi toisen käden sormilla hiuspehkoaan
ja sitten läsäytti huopasen katteeksi.

Rinnakkain astelivat laavulle.
Toinen alkoi tulta sytyttämään,
toinen oikoili öisen puuskan myllertämiä taljoja.
Tulitöiden asetuttua kohdalleen molemmat pyllähtivät taljoille.
Rudolf valmisteli ketterämpänä nokisen kanan
liekkien nuoleskeltavaksi.

Riđhhu-Eđeléi kaiveli piipun, asetti sen suuhunsa,
kaivoi sitten tupakkimassin,
asetti sen pauloistaan sormikoukkuunsa
ja alkoi vielä kaivella taskustaan tikkuaskia.

Kun aski oli sitten kädessä,
otti piipun suusta ladatakseen sen.
Ja alkoi kaipaileman tupakkimassia.
Siirsi massin roikkumasta toisen käden sormeen,
tonki vapaalla kädellä toisen puolen taskuja.
Katsahti syrjäsilmällä jo Rudolfia
joka autuaan tietämättömänä tuijotti viriävää tulta.

Puuskahi lopulta:
"No Lempoko sen tupakkimassin nyt vei?
Vastahan se oli mulla jo hyppysissä..."

Rudolf vilkaisi ja koputti Riđhhu-Eđeléin sormessa
roikkuvaan nahkamassiin:
"Tarkoititko ehkä tätä?"

Šamaani nyökkäsi, tuhahti.
Latasi ja kohta pössytteli piippuaan, tarkkaili sään ennusmerkkejä.
Oli se hetki autuaan inimisen elämässä,
jolloinka mikään eikä kukaan järisyttänyt eloa.
Eikä oloa.

Elämä oli niin tasapainossa kuin se ylipäätänsä
nykyisenä aikana oli mahdollistakaan.

++++++

Riđhhu-Eđeléi sai piippunsa kanssa tilit selviksi,
näki jo elkeistä että oli taas tiedonjaon aika.
Ukko kaiveli vyöltä pussejaan.
Lopulta oikea ja siitä sormienpäillä jotakin liekkeihin.
Taas tuo tuttu makeahko tuoksu kieppui nokassa
ja haipui kiiruusti pois.

++++++

Ridhhu-Edeléi tormistautui ja aloitti sitten:
"Tietäjät ovat yleensä elämäntavoiltaan jokseenkin vaatimattomia.
Ei nyt mitään resupekkoja,
mutta ei myöskään mitään yuppi-naisia ja –miehiä.

Kaikkea elämälle tarpeellista on niissä rajoissa
kuin se on mahdollista.
Esimerkkinä käyttäytymisellään
ja olemuksellaan hänen on rohjettava olla.
Samoin sanottavansa on osattava sanoa ajatuksen kanssa,
sekä vielä perustellen.

Uskomaan älköön kukaan tietäjä ketään edellyttäkö
kuin vain selkeän todistamisen kautta.
Sillä kurin asia tulee kaikille selväksi ilman väärinkäsityksiä.
Tyhjiltä jälkipuheilta vältytään.
Ei tule toraa ja riitaa tahi epäilyjä.

Kieltämättä houkutus on suuri temppuiluun ja silmänlumeseen.
Aina silloin tällöin joku sortuukin siihen.
No kullakin on omat tarkoitusperänsä.
Niistä kiinnijääminen ei kyllä ainakaan nosta šamaanien arvostusta."

++++++

Nousipa ylös kesken puheensa,
kurotti pannunkahvaan
ja lorautti kuksallisen täyteen tuoretta kahvia.
Molskautti sekaan pari imeläkiveä,
sekotti puukon lappeella ja alkoi hörppimään silmät kiinni.
Nuotiosta leijaava savu hyväili ja kutitti nokanpieltä somasti.

Laski sitten kuksan laavun kynnykselle ja jatkoi:
"Pelko, kauhu, hysteria jopa kammo ja inho,
kaikki nuo edellä mainitut liitetään aika usein šamanismiin
ja useimmiten hyvin runsaastikin väärin.
Tietämättömyttään, stereotypioiden perusteella.

Mikään noista ei ole keinona
eikä varsinkaan tavoitteena yhdelläkään aidolla šamaanilla.
Kaikkihan nuo ovat fobioita
jotka pakottavat ihmisen käyttäytymään aina jollakin
aivan tietyllä tavalla.

Sen takia niitä on kyllä vallantavoittelussa
ja säilyttämisessä käytetty hyvinkin paljon,
koskapa tulokset ovat kovin helppo havaita.

Suurta pelkoa, kauhua, hysteriaa, kammoa ja inhoa
ovat aikanaan aiheuttaneet:
jeesukset, kommunistit, kapitalistit, sosialistit,
pakanat, jumalat, uskovaiset, noidat ja šamaanitkin,
vain muutama mainitakseni.
Tietenkin riippuen tarkoitusperistä.

Ja hyvin onkin toiminut useimmiten.
Mustakaavut ovat ajanlaskumme alusta saakka,
Jeesuksen keksimisestä lähtien
leimanneet kilpailijansa šamanismin pelottavaksi,
kauhistuttavaksi hirvitykseksi.
Suoraan Belsebuubista.

Šamanismin polulle lähteneiden on syytä kokonaan
unohtaa tuollaisten tehokeinojen käyttö
ja lietsominen oman egonsa hyväksi
jo pelkästä kunnioituksesta toista inimistä kohtaan.

++++++

Tuohon pohjaten otan vielä puheeksi kuoleman tässä.
Kuolema on yleensä se tilanne jossa henkimaailmaa
lähestytään kukin uskomuksensa ja tapojensa tavoin.

Yhteen inimiselämän suurista totuuksista on saatu
ahdettua niin paljon paatosta ja synkkyyttä,
että sitä jopa käytetään sielunhallintavälineenä.
Se on todella iljettävä tapa,
koska läpinäkyvänähän sillä tarkoitetaan sitä että
kuollut toimii välikappaleena hallitsijan ja hallittavan välillä.
Ilman asianosaisen todellista osaa ja arpaa.

Tanatologia tutkii nykyisin samaa asiaa tieteelliseltä pohjalta.
Sanalla kai löytyy maailman tietokannoista
mielinmäärin luettavaa.

Tämä tiede tutkii kuolemaa monesta eri suunnasta.
Se pyrkii auttamaan meitä kohtaamaan kuoleman - ja kuolevat,
jotka liian usein piilotetaan sairaaloihin
ja jotka näin jäävät yksin.
Yksin jäävät myös kuolevien omaiset.
Kun sanoja ei ole, paetaan.

Mutta on šamaanit kyllä iät ja ajat jo tienneet että valtaosa,
n. 80% ihmisistä kuolee aamuyönaikana.
Nykyajan tilastot ovat siis melkoinen valttikortti
kaikenkarvaisille rahasta ennustajille.

Aito, rehellinen šamaani on kyllä yhteydessä esi-isiinsä,
mutta mentaaliselta pohjalta,
ei niin että järjestäisi maksullisia istuntoja
joissa hoidetaan perintöasioita ja syntejä anteeksi
vielä Manalasta käsinkin.
Tämä asia on niin selvä kuin pläkki ja kaikki maksulliset,
mainostetut palvelut ovat huijausta.

Mitä yleensä tapahtuu, kun ihminen kuolee Suomessa?
Kuoleminen on meillä ulkoistettu kuoleman ammattilaisille.
Kirkko ja hauturi kimpassa yhteiskunnan myötävaikutuksella.

Miksi emme tiedä mitä tapahtuu,
miksi emme halua nähdä,
miksi ei puhuta, ei näytetä?
Asiasta on tehty pyhä ja salaperäinen
verhoksi uteliaiden katseilta.

Suomessa kuolee vuodessa n. 50.000 ihmistä.
Ketkä, missä, miten, siitä ei puhuta.
Alan ammattilaiset eivät myöskään puhu työstään,
kuolema on aivan liian kammottava aihe.
Niin me uskotaan. Niin meille on uskoteltu. Useimmille.
Kaikki kuolemaan ovat jossakin mielessä tutustuneet.

Kuitenkin se on tasan yhtä yleistä kuin syntymä.
Kukaan meistä ei vielä ole jäänyt tänne.

Kuoleman tapahduttua ammattilaiset ryhtyvät työhön.
Kuoleman parissa työskentelee suoraan tai välillisesti
suuri joukko eri alojen ihmisiä.

Kuolema on hyvä bisnes,
jossa asianomainen ei valita korkeista kuluista
eikä vääristä kukista ja virsistä.

Monttukeikan kustantajat eivät tingi, koska toisin on opetettu.
Puristelevat nyrkkiä taskussa.
Hauturin naama on tiskin takana vakava,
katselee nenänvarttaan,
rypistelee kulmiaan jos joku erehtyy moittimaan laatikon hintaa.
On kovin väärin,
suorastaan epäsopivaa tinkiä wiimeisen matkan kuluista.

Se miksi tämän otin puheeksi ylipäätään,
johtuu siitä että yleensä tässä vaiheessa iskee leskien,
lasten ja omaisten kimppuun kortto ja haaskalintuparvi.
Aivan samalla tapaa kuin ne hyökkäävät raatojen kimppuun
kalutakseen niiden luut putipuhtaaksi.

Kuolema, olkoonkin se miten kalma ja kauhea asia,
kammottavakin,
on inimiselle niin luonnollinen asia,
että se kuuluu väistämättä samanarvoiseen seurueeseen elämän,
syntymisen kanssa.
Me emme pelkää syntymäämme. Emme me tiedä pelätä.
Emme osaa pelätä.

Kuolemaa meidät opettaa joku muu pelkäämään sen
sijaan että opettaisi meidät kohtaamaan sen arvokkaasti.
Pelvotta, pystypäin ja uljain rinnoin.

Suurimmalle osalle inimisistä kuolema on kauhun
päähine jota se joutuu kantamaan päässään koko elinikänsä.

Sanoisinpa hyvä Rudolf tähän lopuksi,
että aito šamaani ei pelkää kuolemaa,
mutta eipä se myös toivo että se tulisi alwariinsa atimaankaan."

++++++

Koppasi piipun kamanalta ja sytytti:
"Karkasipa vakavalle puolelle sinun mielestäsi kai?
Mutta sanottu on mikä sanottu, sanaakaan en peru.
Usko tahi ole uskomatta.
Aito šamaani ei rahasta kuolemalla.
Varokkin siis sortumasta siihen häpeälliseen tekoon."

Kurkotti kuksallisen kahvia, aurinko oli jo ehättänyt idänpuoleen.
Jo latasi uutta pesällistä. Oppitunti oli ohi.
Rudolf katsahti syrjäsilmällä ukon touhuja,
tuumi mielessään, että vähälläpä tuo nyt päästikin.

Hukkalauma palasi reviirinhoitolenkiltä,
tarkasti väkiluvun, asettui aloilleen.
Ani-Opoi hivuttautui Ajunin viereen.
Jotenkin siitä naaraat tuoksuvat niin erikoisen hyvältä.
Suloisilta.

Kohta kuului laavun liepeillä korina,
molemmat miehenpuolet vetivät hirsiä.
Kai tehdäkseen uuden laavun.
Molemmilla päähineet näön päällä.
Vintilänkairassa kaikki oli hyvinkin hyvin.

++++++

Ani-Opoi siis elää ja näyttääpä Rudolfkin elävän yhä.
Jos kerran Ukko ylijumala suo,
niin miksei siis Riđhhu-Eđeléikin,
joten taas seuraa hyvin erikoista jatkoa tällä osastolla.

3. osa
Kahdeskymmes luku  >>>>>


1. osa
<<<<< Ensimmäinen luku  



<<<<< Takaisin hyllyyn
<<<<< Takaisin Vuodatukseen


Tässä nappi jos haluat seurata tätä sivultasi.

---

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

---

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.


Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)