Weisu No:31
KUiN MÖRKO KiVEN PÄÄLLÄ
Helmeilevän aamukasteen lomaan
istuu säde valon somaan,
elon levottomaan elokuiseen aamuun,
autereiseen sumuhaamuun.
Hukkuu hento linnun ääni usvaan tahi huuruun.
Nostaa mielen nauruun, kipristää jo huulen pielen,
näkee kivenpäällä keikkumassa linnun pienen,
liekkumassa, pojillensa riekkumassa.
Wanha harmaa susi tunturin.
Jostain tuulen leyhähdyksen puolta,
tuoksu vanamoiden vienosti nyt leijuu,
valtaa, peittää nummen pinnan, herkistääpi rinnan,
palaa mieleen muisto lapsuusajan ihanaisen keijun.
Mik' lailla päiväsäteen varoi pimeyttä yllään.
se valosta ei saanut koskaan kyllään.
Kuin mörkö kiven päällä istun,
ojentaudun, venyttelen, väliin suoristun
ja käännän katseen ympäröivään autereiseen niittuun.
Tiedän vironneeni paikkaan lumottuun.
Mieleen aatosten, se tiukkaan punottuhun, löysää antaa,
esittelee Satumaiden viehkeätä rantaa.
Tiessään on nyt sielun oneus ja apeus,
aatteen lennon rajoittaa vain järjen oma kapeus.
Rintaan laskeutunut linnun laulun lailla
onnellisen hetken kepeys ja rapeus.
Weisu No:32
WANHA SUDEN RAATO
Oman tunturinsa koillisrintaa pitkin
jolkuttelee wanha suden raato.
Lähellä oli taasen kaato.
Sadattelee kulkiessaan, turhaan hoppuilin ja naakin
viisas oli mulle liian; tämä vaadin.
Nyt saa pakopaikkaa etsii, juosta, hakee.
Taitaa tuolla olla usvapatsas sakee.
Hölkään sumuun sisään, murisen ja ulvon siellä,
kauhua ma lisään.
Jospa ukko oottaa kavereitaan turkin jakoon,
luikin sillä aikaa loitommaksi pakoon.
Jano olis, jostain ehkä kiven päältä vettä litkin,
muistan hetkin kuinka joskus oikein itkin
kun juoksenteli saalis muita maita pitkin.
Haihattelut turhat mielestäni pian kitkin.
Kun ikää sitten karttuu
sitä wiimeiseenkin toivoon tarttuu.
Laantuu heti kiihko, kun on edes' muiden poikain raato,
no - kelpaa sekin kaato
Kohta lihaa kitaan hotkin, verta makeata mahaan latkin
Kovaa poikaa matkin
Jo alkaa ikää olla ehkä mulla liikaa,
tarittaisiin avuks' piikaa joka wahtaa sekä siikaa,
liikaa jotten rehkisi ma raihnas polo,
kun tulee siitä mulle kovin heikko olo.
Ois' meillä piian kera soma oma pesäkolo,
rovan pohjan perällä,
wain kiviterällä,
ulottuisi sinne ukot,
joilla pyssyissänsä liian löyhässä on lukot.
Mut' taitaa pysytellä piiat tunturista kaukaa poissa,
ne maistelee ja haistelee kaksiossa paistia,
jok' kieritelty ympäriinsä voissa.
Se kiihottelee enempi kai aistia.
Ma selkosissa sivitystä vasten potkin, pienin saalisretkin.
Nytkin kytkin itseni mä kylkeen pahtaan,
siinä lymyyn, siitä saalista ma jahtaan,
ehkä jonkun otuksenkin lahtaan.
Sitten pakoon pötkin,
se saa huulen vääntymään jo hymyyn.
Warkaan lailla tieheni mä lätkin.
On tehty rosmo nälkäisestä hukasta,
varas susirukasta ja sankari Nillan Jukasta.
Weisu No:33
KOLME (3) HUKAN RONTTiA
Kolme hukan ronttia.
Yksi nuoren nuori, rassaa golttia.
Toinen suuri vuori, polttaa Norttia.
Kolmas vanha hukan kuori. Pelaa yksin korttia.
Muutoin taivasalla, nyt istuuvat pahtaan alla.
Ne hukkaa aikaa vahtaamalla,
kun inimisjoukko säntää pakoon märkää räntää
ilman päätä tahi häntää.
Niit' piiskaa hyrskynmyrskyntuuli.
Pirulliseen irveen nousee nuoren hukan huuli,
saaden ilmeen kauheen, muiden mukaan ihan hirveen.
Kääntää päätään, ääntää:
Jos minä saisin eväät vääntää,
niin tuosta pulskan turkkiämmän ottaisin ja lokkaisin
ja teille veljet oiwallisen sopan siitä kokkaisin.
Toinen, se suuri vuori, urahtaa ja murahtaa,
waan tuossa nuoressa äijässä saattas' olla liha mehevämpää.
Ainakin se koittaa olla muille rehevämpää.
Kolmas siihen, se wanha susi - kuori enää, tekee tenää:
Jos ehätätte joskus vihdoin oikeen miehen ikään,
ei voita ruokaa tätä mikään.
Oiwa eväs politikko on.
Liukas, täysin selkärangaton ja löysä.
Sen kertahaukkuun meikä hotkaisee.
Helppo mahalaukkuun niellä, ei luita ole tiellä.
Kerran potkaisee, no - hiukan vatsaa kääntää
ja vielä viime tinkaan,
se jotain omaan pussiin koittaa vääntää.
On ruokalista tämä kyllä muuten mätä, vaikka herkku.
Ei lopu tähän meidän hätä rakas serkku.
Kun yhden syömme, toinen pilaa heti yömme.
Weisu No:34
SUUTELi JO KUOMA TUULTA
Jossain luona Hiijen rakan,
kuultiin suden saaneen oman akan.
Juttu jänkää kulki, kaikki tuli julki.
Juorupuheet pois se sulki.
Ilmi hukan antoi poutapilvi.
Loimus' tulisena ruska,
poistui otukselta naisen tuska,
kiihko värisytti huulta, suuteli jo kuoma tuulta.
Ei maistu elo enää puulta, eikä typerältä muulta,
onnittelut kuuli viimeks' kuulta.
Istui susi rakkaa, mietti vielä juttuu.
Tuuli kampas' villanuttuu,
kantoi korvaan ääntä tuttuu,
porot jossain levitteli ihmejuttuu.
Että muka hukka olis' vailla huttuu,
jänkää jolkkaa, nuuskii joka kolkaa,
jotain sekaisia sekaan solkkaa,
tanssii väliin erän kipakkata polkkaa.
Niin ne porot luuli. Sitä juorus' lounatuuli.
Aivan muilla asioilla susi juoksi,
juoksi morsionsa vuoksi.
Puotiin oli hoppu, ennen kuin on puvut loppu.
Mellan jälkeen polku muuttui palsasuoksi.
Kumpuun kampee hönttö susi,
onkohan se tosi että typy mua kosi?
Aika pönttö.
Muuttuu mulla poikamiehen onni,
ei pullotakkaan taskus' pian tonni.
On puku yllä uusi, hieno, upee, viksu.
päässä kallellansa tupee,
lanne soukka kapee, makee.
Mieli rapee.
Kilpakosijalla apee.
Houkkahan se onkin tahi moukka.
Tuumii runtti.
Katos vaan, kiertää yhä housun puntti.
vaikka uppos' tähän huntti.
Weisu No:35
SAATANA MANTUA JYRKÄSTi TÄRiSTi
Hukka kairassa korviaan höristi,
mikä saatana mantua jyrkästi täristi?
Oikein karvoja väristi.
Se silmiään siristi.
Turisti siellä mönkijällä huristi, joku juristi.
Kaasua kuristi, kahvaa puristi,
täysillä jänkää jyristi.
Mokoma tyristi.
Moottori päristi ja pöristi.
Savua tupsutti, katkua kaasutti.
Rakkine rupsutti, inimistä hupsutti.
Se metsästystorvea töristi ja nyrkkiä sudelle,
sudelle ukkeli mennessään heristi.
Mutta hukka sen jäljiltä karisti,
lahtarin hiiteen varisti,
tahtia tassujen reippaasti kiristi
ja viimeiset voimansa loikkaan tiristi.
Loukkoonsa livisti ja kätköönsä hävisi.
Tiesipä että näin se taas kävisi.
Mennessään koristi kantoa kusella,
semmoinen tapa on susella.
Se jotenkin piristi.
Luolassa huuliaan lipaisi,
turkkia muutaman kerran kielellään sipaisi.
Pian silmiä hukalla haristi,
huulet hymyä vienoa hiristi,
se unissaan riekkoa käristi.
<<<<< Takaisin hyllyyn
Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä
webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.
Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)