SIVU 2.
Runo No:6/2009
TUNTURiN KOiVU
Yksinäinen vakava puu ylhäällä tunturijättien sylissä.
Työkseen roudan ja säiden armoilla;
vaakasuoraan lentävien jääneulasmyrskyjen piiskaamana.
Joskus lempeän poutapilven uumenissa,
väliin vägevien tuulien tuiverruksessa,
vuoroin sadepilven kosteassa kohdussa.
Ja valtatuuli sen on vuosikymmenten saatossa
vääntänyt mieleisekseen.
Tunturimittari jättänyt äkkäämättä - onneksi!
Enää se ei voi valita paikkaa elinpäivilleen.
Sattuma pähkylän siihen lennätti joskus muinoin,
niihin aikoihin kun isä oli ostamastaan lampusta luopumassa,
kun ihmiset tuijottelivat taivaalle ensimmäistä tekokuuta.
Siinä se vain kuitenkin jäntevänä vastustaa niitä ilmiötä
jotka merkitsevät ennenaikaista kuolemaa.
Ympärillään vihreänharmaa, tyyni,
loivasti aaltoileva sammal- ja jäkälämeri,
joka haalistuu ja virttyy syksyn myötä,
mutta elpyy hopulla elämän väreihin yöttömän yön koittaessa
ja voittaessa lumen ja paljastuneen maan.
Herkkien vaaleanpunaisten vanamoiden
huumaava tuoksu ympärillään se saa tuta joka kesä uuden,
aina vain kauniimman värinäytelmän taivaankannella.
Kissankellot soittavat tunturin laulua
Kurjenpolvet notkuvat laulun tahtiin.
Uuvanat mallaavat lunta.
27.05.2009 - 07:33
Runo No:7/2009
VALMiSTAUTUMiNEN
Heräät huomeneen kuten minäkin.
Kapsahdat tassujesi varaan,
ensin etukäpälät piiiiitkälle eteen perää ylös ojentain,
parmas hipoen aluskasvillisuutta.
Sitten takatassut varpaiden varaan,
etunoja, rinta ylös. Ja kuono. Avoimin mielin.
Selkää notkistaen... veeeeeenyttäen.
Pudistelu, rentoutus. Silmäys ympäristöön.
Tuoksuttelu, tunnistus ja tilannearvio.
Havaitsen sinut tievan lanteella, aavan jängän yli,
valtaisan, satojen kilometrien mittaisen maan poikki.
Ei sen väliä.
Huomaan ensimmäiset, vielä unensiniset,
hidastetut liikahduksesi unen- ja valveen rajatilassa.
Venyttelysi, vanuttelusi tuoksuvassa kanervassa.
Äkin mystinen, yliluonnollinen, outo tunne valtaa ajun.
Ikään kuin aistin vomeronasaalielimessäni kopuliinin.
Ahaa! Se ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä että,
hetki on pian liki, kiihkeä huumaava tuokio, ikuisuuden tovi.
On kai alettava pakkaamaan,
valmistauduttava elämän juhlalliseen toimituksen.
28.05.2009 - 06:58
Runo No:8/2009
TAiPALEEN TULKiNTA
Istun laatuajan temppelissä.
Housut nilkoissa.
Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan vaimea Satumaa.
Tiivistän silmäni kipristämällä kasvojeni nahkaa.
Tässä pyhätössä se on sallittua,
täällä palvellaan vain yksilön minuutta.
Sen pyhimmässä, intiimissä muodossaan.
Estettyäni fotonien ärsytyksen tappisoluihin
sauvasolut pinnistelevät hetken nähdäkseen
pupillien ylle laskettujen nahkakaihtimien lävitse,
mutta luovuttavat suosiolla
kun jatkan sinnikkäästi kiristäen lihaksia ja hampaita.
Kuumeisesti kiskon tiiviiksi paketoidun mielikuvitukseni
solmuja auki kuni se vihdoin viattomana,
herkän uteliaana hypähtää olalleni, käsivarrelleni
ja lopuksi lähtöalustaksi avatulle kämmenelle.
Ruokkoaa, sukii itsensä, sitten kyyristyy lähtövalmiiksi.
Pyrähtää itsevarmana lentoon, kohoaa poutapilven alle,
ottaa suunnan pohjoisen tuntureita kohden
ja määrätietoisesti lähtee matkaan.
Kuuntelen intensiivisesti Taipaleen tulkintaa
ja pidän rystyset valkeina reunoista kiinni.
Sortunut ääni purkautuu huuliltani.
30.05.2009 - 05:44
Runo No:9/2009
HALTiOTiLA
Ääretön, kauniin sininen autius lumotun maan yllä.
Verkkaiseen kävelyllä,
itikan paskan kokoinen ihminen;
harmaanruskean jättiläisen kupeella upeella säällä.
Keskipäivän jälkeen kenties päällä jos ylös saakka menee;
tahtoo kaiken nähdä.
Yhdellä kiertävällä katseella:
Taivaan ja maan yhtyvän,
luonnonlasten vapauden ja ilon, auringon kilon,
siintävät huiput ja puuntavat pilvet,
taivaanrannan ääret ja pilvimeren lepeet,
sateen ja poudan ja toisen sateen.
Räytävä värähdys rinnassa.
On hengitettävä katkonaisesti syvään ja pidäteltävä.
Ei yhtään savua missään suunnassa silmien ulottuvissa,
ei jyrinää, kohinaa, tohinaa,
vain tuulen leyhkeä pyyhkäisy nokkaa hipovaan hiuskiehkuraan.
Kutittaa.
Se saa hymyn ahavan rypyttämille tummille kasvoille.
Pisara irtoaa silmäkulmasta,
valahtaa iän uurtamaa kanjonia myöten leualle.
Häviää kamppailun painovoimalle ja putoaa jäkälän päälle,
yllättää sen suolaisella jälkimaulla. Viipyilevällä.
31.05.2009 - 05:27
Runo No:10/2009
iLTA UNi
Iltalinnun laulu sulautuu tauluun jota katselen
säyseän kymin ahteelta raukeana loikoen,
koipia oikoen.
Nuotion lämpö, savun häiveinen, hivelevä tuoksu.
Kuin kuriositeettina; musta nokinen pannu keitinselässään,
juomaan kurkistavan sarvaan silhuetti vedenrajassa.
Läsnä on lähes kaikki.
Enää kumppania vartoan.
Ulvaisun kuulin kaukaa tunturien takaa aamunkoissa.
Tulee jos sattuma ei tee tenää.
Odotan turhaan hämärää,
kultainen kurra roikkuu taivaankaarella
ja metsä sen edessä on ainoa elementti
joka himmentää saapuvan yön,
jotakuinkin edes säädylliseksi hämyksi.
Aukealla jängällä tai tunturin laella yöttömässä yössä,
aistia voi alastoman vastasyntyneen tunteen.
Siellä. Selkosessa - siellä voi kokea uudelleen,
aikuisena, omin jaloin, omin älyin ja eetoksin;
miltä tuntuu vunukasta
kun koko elämänsä äitinsä kohdussa viettäneenä
putkahtaa maailmaan joka on valolla kyllästetty.
Kairassa hälyn sijaan tyven on ja hiljaisuus.
02.06.2009 - 05:49
edellinen... tai ...seuraava
kirjahyllyyn... tai ...Bloggeriin
Kiitokset ja moitteet
Copyright Harmaasusi © 2oo8. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä
webdesign 2006-8 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.