TAAS  ja EES 



PiTKÄÄKiN PiTEMPi ELÄMÄ

Harpoin, kiireen tuoksinassa juoksin,
kunnes huomasin etten pääse varjoani pakoon.
En menneisyyttä, historiaa, ajatuksiani, vikoja,
tehtyjä tekoja.

Sen sijaan tekemättömät kulkivat edelläni,
niitä en saanut kiinni.
Samoin onni, se paineli kuin viimeistä päivää.

Pysähdyin; miksihän onnella on niin hoppu?
Miksi se ei vaan pysähdy oottamaan ottajaansa?

Pitkään pohdin kunnes tohdin, se oli lopulta suksee.
Pyyhälsin vielä kerran, sen verran ja koputin ukseen.

Astuin šamaanin luo joka harrasti pyhyyttä.
Hänelle valitin elämäni lyhyyttä,
heti vastausta odotin, tuskassa hoputin.

Se pyöri ja hääräsi, sätkän kääräsi, ohjeita määräsi:
"Wiina pois jätä vainen, laulu myös.
Niin ja unohda tyystin nainen!"

Ma leukani pudotin, silmiä pyöritin. Innosta kysäisin:
Siis elämä! Jatkuuko elämä? Muusta niin viis!

Vastasi tämä:
"Ei, mutta tuntuu pitemmältä jos et välitä niist'!"





JA SOiTTi JA SOiTTi JA SOiTTi

Sopivan pieni hiisi tuli vastaan hierettä kahloen.
Kello oli jotakin vaille viisi. Ehkä hivenen.

Pyysin mukaan tupaan, lupasin wiskin.
iskin pirtissä kipenen, tulen lyhtyyn laitoin,
rahille raanun allens' taitoin.

Kuksat pöytään nostin keralla pöystin,
korkia pullosta löystin
ja kohtapa lorisi iloinen liri, virisi juttu.
Kumpikin tuttu hetkessä oli, vaikutti alkoholi.

Oli yleinen ilo, pakkasen piinakin poissa ja tuisku,
piirakat voideltu voissa, lämmitti rintoja poltettu wiina.

Pian sauhusi majassa piisi ja porisi padassa riisi.
Pikku ajassa. Vajaassa tunnissa kaikki.

Ja meillä se juttu vaan luisti, puhe sorisi,
wanha hurtta wällyllä korisi,
unessa murisi, muistojaan horisi,
loikki ja laukkoi jänkää poikki. Jussia korvista haukkoi.

Haitarin povestaan Hiisi nyt kiskoi,
nilkoista tossunsa nurkkahan viskoi
ja soitti ja soitti ja soitti,
koko yön se soitti, vihdoin äsken väsymys voitti
ja nostin sen vasuun. Aloin hissukseen asuun.





SAA TULLA, VALMiSTA ON

Pakkanen paukutti porstuan rapulla,
haistoin warhain jo arktista ilmaa,
ilman kiirettä, sudenhetken lopulla.
Ei kiirettä hopulla.

Aamuyön syvänsininen taivaanlaki täynnä hiiluvia pisteitä.
Pohjoisen ahava hyväili raapien kasvoja.

Tykyn koristamat petäjät taittoivat tähtien valoa
tantereen hankeen ja maailma ei ollutkaan pimeä,
hämyisä vain, hyvin sävyisä.
Hileet kimmelsi kävyissä kuin satujen näyissä

Herkin vaistoin maistoin tyvenen,
aistin laajain kairain äänettömyyden.
Monta syltä taivaanpiiriä mittasin, kunnes sain kyltä,
putos' hurmion viitta yltä ja loittoni liiaksi mieli.

Ei suuria ristiriitoja muun kuin sisän ja ulon välillä.
Paljaat varpaat siitä ensin ilmoittivat
kun vartoin hurttaa ja koirua pissivisiitiltä.

Kuulin muutaman rasahduksen, kahahduksen vitelikössä,
otusten valitessa sopivaa paikkaa reviirinsä rajapyykiksi.

Pannulla tirisevän pekonin tuoksu kurkotti olkani yli ulos
ja suhkutti samalla korvaani:
Saa tulla, valmista on.





KAKSi HÄMÄRÄÄ HÄMÄRÄÄ

On lempi sääni.

Puuskan ääni on pimeästä kimeä.
Ulwoo koko lääni. Se täyttää pääni.

On minun hääni.
Ja kaamos lähestyy uhkaavasti kuin tavarajuna.

Paatos sanoihin lisääntyy sitä mukaa
kun päivä lyhenenee,
mutta myöskin aatos jostain tulevasta valosta,
uudesta aatteenpalosta.

Pian kaksi hämärää hämärää vain kohtaa toisensa
keskellä päivää. Pari arvoituksellista, himmeää hämyä
salaperäistä, epämääräistä siimestä.
Kahden pimeän katveessa yhtyvät vuoden loppuun.

Toisin kuin kaksi ämmiä kylänraitilla.
Wihanpistoksissaan, toisiaan mulkaisten,
hävyttömyyksiään julkaisten,
sivuuttaen kapealla väylällä, ohitse hivuttaen, hipaisten.

Molemmilla kauppakassi.
Kassi kassia sipaisten,
kuin niissä olisi hehkuva alasin.

Muuten ei mitään uutta tällä kertaa.





TORKKOTULET

Jostakin tulevat ne kummat viileät henkäykset
jotka käsittelevät kasvoja kuin hiekkapaperiarkilla.
Siihen herään. Jäätää.

Tuli nuotiossa on hiipunut,
kahminut täyttymättömään syöveriinsä honkaiset.
Halotut pölkyt kitaansa ahminut.
Ne jotka sille illalla kaikkien virallisten ja virattomien
sääntöjen mukaan ahmittavaksi kannoin ja annoin.

Eipä tuo juuri kiitellyt,
ritinällä ja rytinällä ryntäsi kimpuun,
lehahti suureen liekkiin,
pelmasi niin että tikkuria piti päältänsä kääntää.
Sivuun vääntää.
Kaulusta säätää kun alkoi läätää.
Vielä savua silmistä häätää.

Pinnistän pussista. Kurkotan, sitten kurotan kalikan,
tervalta tuoksuvan palikan ja nakkaan hehkuville hiilille.

Herkästipä livahtaa tuli tervaksen kylkeen,
Pylkkäsen Konstan tulipasillit iskevät kuin havukka.
Siinä tulimmaisessa silmänräpäyksessä saavat otteen
ja herkkä kapula leimahtaa ilmiliekkiin.

Ladon pölkkyjä purtavaksi,
asettelen mustan kanan varimaan ja painun wällyn alle.
Kyllä huominen tulee.




TAAS  ja EES 



Takaisin kirjahyllyyn  TÄSTÄ

  TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen



Copyright Harmaasusi  © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.

Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)