Harsuruno 117

TAAS ja ALKUUN

HUiMAA LYKKiMiSTÄ

Niin läksin - heti aamutuimaan,
sudenhetkellä tylysti lylyllä lykkimään.
Väliin kalholla sujutellen,
väliin porkilla vakautta hakien;
itseä pystyssä tukien, loitsuja lukien.
Ääneenkin niitä kai osin kiihkossa hokien.

Tosin en muistanut kaikkia niitä,
mutta se siitä - ei se riitä.

Ankaran wimman kihelmöidessä niskavilloissa
iskin tiikat polanteeseen niin että tierat roiskuivat
ja kerkät pöllyttivät irtonaista hauhtoa
hopeiseksi pilveksi jälkeeni.
Siinä painelin kylkimyyryä hurmeen tuima maku huulillani,
kiihkeä katse terhenen läpi hamuten
kohden seuraavaan mutkaan häipyvään jälkeen.

Tovin kuluttua,
armottoman sauvomisen ansiosta ehätin äreän kulkijan,
joka oli par'aikaa, koht'siltään astumassa syrjään,
poorille joka johti oijustaen suoraan maalikyliin.

Hät'hätää, parahultaisesti yhdennellätoista hetkellä
tempasin hänet tiukkaan syleilyyni,
ryystin nokkani tyystin tyhjäksi
ja pyysin tulemaan vaimokseni.

YHTÄ KAiKKi, YKSi LYSTi

Kostean lehahduksen jälkeen
uudelleen huurtuneet puut synnyttävät
kuunvalossa kiehtovan sokkeloleikin kristalleina
kimmeltävälle hangelle jos vain osaa katsoa.

Kaikki maailman kummitukset piirtyvät
tumman sinervinä hahmoina kalvakkaan vastavaloon,
erottuvat kun vapauttaa mielenkuvituksen kahleista,
irrottaa aikuisen asenteet köysistä;
pysäyttää kiirun ja katsoo.

Siinä ne ovat - yhtäjalkaa hennot ennot:
Hölynpöly, Huuhaa, Palturi ja Pöty.
Hermeksen tyttäret.

Häilyvinä suoraan edessäsi ilakoiden,
tanssivat siivekkäissä sandaaleissaan,
toinen toisella toistaan peittäen,
kuin olisivat sittenkin tosia.

On sama seisotko, käveletkö vai makaat.
Yhtäkaikki, yksi lysti;
aina kun katsot elämässä eteenpäin,
oman polkusi seuraavaan mutkaan - näet ne,
jos vain sallit jonkun pyyhkiä kasvoiltasi
hyväuskoisen naamarin
ennen kuutamoretkelle lähtöä.

SiTTEN HOTA-PULVERiN LOPPUMiSEN

Tikat kikattavat kelolla kuin pikkulikat,
kuten muudan houkka muinoin Digga-Duuanjoella;
kullan löytäessään.

Varma merkki tulevasta - ei petä,
ei ole pettänyt muutamaan tuhanteen vuoteen.
Tarkistin ilmastoinninmuutos-muistikirjasta.

Koputtavat puuta, antavat suuta,
pyrähtävät - palaavat ja halaavat, hyrähtävät,
toinen pelkää, nousee toisen selkään.

Ja lastu lentää,
täytyy kävellä sateenvarjon kera kelon liki
ettei kastu lastuista;
reikää tulee puikulapotun mittainen kolo päivässä.

Kurkotan kysymysmerkin humeetin päältä
ja tohdin pohtia kuinka pää voi kestää ja nokka;
vaikka tuhansia kertoja koppaa puun kylkeen
täysin pokkana?

Sillä eipä ole näkynyt tikkaparia kertaakaan
kyläkaupan lääkekaapissa nestekapselipuranaa ostamassa.
Eikä muutakaan patenttilääkettä tai kylmäkäärettä.
sitten Hota-pulverin loppumisen.
Tarkistin muistikirjasta.

TÄHÄN TULEE VIELÄ....

...joskus runo.

TAAS ja ALKUUN

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Takaisin Bloggeriin TÄSTÄ

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä