Harsuruno

Viimeisin voitelu 030212010 08:04:22 updateD
N=69º6'9'' E=27º12'12''

TAAS ja EES

TAATSiN SEiTA

Järisi jänkä ja tärisi tunturin kero.
Harppoi pitkin selkostantereita seita.
Perittävänä juhlavero

Ukon päivän suuri kesti, päällään kinnipeski,
saapui Mestari Taatsin. Ärisi.
Ilmassa jyrisi. Yksin hyttynen hyrisi.
Tulella paisti suuren riitin kärisi.

Käänsi katseen elävä leski
Pennut märisi. Kauhusta äänet särisi.
Pysähtyi aika, taivaanpiirin taika.
Lakkasi tolva porojen tokan.
Taintui laulu korpin nokan.
Värisi huuli ukon ja akan.
Häipyi tuuli seitaan Taatsin

Paistin nakkas olkapäälleen,
hörähti vain suureen ääneen.
Harppoi vuomaan,
jätti väen Ukon huomaan.

Säilyi kansan vanha tieto,
häilyi yllä savu mieto,
leijui iltaan sumu, hiipui juhlakumu.
Vaipui liekki, sammui tuli.
Syksyn suuntaan kesä verkkaan taipui.

KYMMENEN TUULEN LAULU

Hyinen reikä jäässä, karvareuhka päässä.
Kirskuva viima, kädessä siima,
hirveä kiima kykkiä avannolla tiima kuin liima.
Ja pilkkiä syövereistä kala jalo, priima.

Iskee puuska, lentää suusta nuuska.
Käden kaaren viuhahdus jo reuhkaa tapaa,
tiessään on kuin tuulahdus.
Vaipuu tuuleen parahdus
ja hankeen saappaan narahdus.
Purkaa auki nutun hupun, leuhkan,
korvatakseen tutun reuhkan.

Lauhtuu tuuli, hymyyn kaartuu huuli.
Mieleen palaa Juuli, wanha muuli joka luuli
että kuuli - matkan päässä oottaa suuli.
Hetkessä kuin tuulispää, hereillä on peto,
alkaa veto, taakse siintyy hiereketo.

Piiskan lailla iskee selkään puhuri,
ärjyy kohta vihuri. Kiihtyy, yltyy myrskyyn.

Ei nykyn nykyä.

Päättyy tyrskyyn, hiipuu henkäys.
Tyyntyy tuuli lepoon.
Avannolla jäätynyt heppu, puutunut peppu,
tyhjä reppu. Yhä.

Huomenna pyhä ja köhä tai röhä.

KORSKEA JA PÖYHÄ NARTTU

Hääräs pirtissänsä narttu, kaiken määräs.
Oli tavoiltansa räyhä, mieleltänsä jäyhä,
korskea ja pöyhä.
Tämä harppu.

Aina muiden väitti olleen vääräs.
Sätkän kääräs.

Uros oli vaaras kohta,
hehkui sillä kurin ohta.
Uhkaavalta näytti naaras.

Tunteiltansa köyhä.

Tuumi ukon raato, wanha nöyhä.
Aina mieles nartun kaato.
Tavoiltansa löyhä.
Mutta sana joskus jyrkkä töyrä,
kiukkuinen kuin kuuma höyrä:

Siinä tuhlaa aikas, pyyhi likas, syötä sikas.
Oma vikas jos ei täyty lipas,
eikä yllä kattoon tikas.

Et hoksaa pöljä, miksi takas, tuu ei wanha rakas.
Täytyy olla sillä järki rikas.

LEiJUU KUiN SATUJEN AAVE

Sykkii rinnassa jokaisen - vapaus,
joskus jäytää tukahtunut haave.
Tämä toistuva tapaus leijuu kuin aave.

Ainainen pyrkimys vapauteen,
viittaa elämän rajojen kapeuteen.

Syynä usein mielen apeuteen,
synkkien ajatusten vuo. Tuo,
kauhea mielen peikko. Ei pitäisi olla heikko.

Mieli vaipuu, niska taipuu,
vapauden kaipuu; hiljaa haipuu.
Haisee ulo. Löyhkää maailma!

Siis mistäpä kanki;
jolla rikkoa häkki,
poistaa tukko ja avata lukko,
repiä säkki.

Katkoa raudat,
tuhansiksi pirstaleiksi pieksää laudat
aukaista tunteiden haudat.
Ja vapauttaa vanki?

Muuttuisi olo, syntyisi ilo, sujuisi jälleen elo.
Ei vapautta saa ellei itse hanki.

YSTÄVÄ

Melkoinen tyttö.
Kulki selkosia pitkin,
suhteita sulki ja aukoi.

Sanoja laukoi. Itkin;
minun oli mentävä. Aikani silloin ajassa lentävä.
Roihahti lopulta syttö.

Purskahti julki; sanat korvesta korpeen kulki.
Makea syötävä, upea näyttävä,
luottamus kestävä, koskessa pestävä,
vaikea lyötävä, järkeä hyötävä, älynsä riittävä.

Helposti väistävä, tunteensa estävä.
Mokoma vietävä, oikutkin sietävä,
kaiken tietävä, ylöspäin työntävä,
Virheensä myöntävä, sanansa pistävä.

Minun ystävä.
Murheeni estävä, naurunsa päästävä.
Sanansa pitävä, ilolla täyttävä.

Hermoja ryötävä.
Aikamoinen likka!

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Bloggeriin

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä